|
|
TyökalutMuilla kielillä
|
Yhdysvallat
Amerikan yhdysvallat (engl. the United States of America, the United States, the U.S., the U.S.A., USA, tai America) on pääosin Pohjois-Amerikassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta sekä useista erillisalueista. Se on asukasluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio ja pinta-alaltaan kolmanneksi tai neljänneksi suurin. Bruttokansantuotteeltaan Yhdysvallat on maailman suurin. Yhdysvaltojen laaja-alainen maahanmuutto on johtanut yhteen maailman etnisesti ja sosiaalisesti monimuotoisimmista väestöistä.[7] Kolmetoista Britannian siirtokuntaa perusti liittovaltion 1700-luvun lopussa. Itsenäisyysjulistus annettiin 4. heinäkuuta 1776 ja maa tunnustettiin vapaussodan jälkeen vuonna 1783. Yhdysvaltain perustuslaki otettiin käyttöön 1787. Seuraavan vuosisadan aikana maa laajeni, mutta osavaltioiden erimielisyydet ajoivat maan sisällissotaan, joka käytiin vuosina 1861–1865. 1900-luvulla Yhdysvalloista tuli kylmän sodan jälkeen ainut jäljellä oleva supervalta.
[muokkaa] Historia
Yhdysvalloilla on yli 200 vuoden historia itsenäisenä valtiona. Sitä pidetään yhtenä maailman vanhimmista perustuslaillisista tasavalloista.[8] Viime vuosisadalla Yhdysvalloista tuli yksi taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmistä vaikuttajista. [9] [10] [muokkaa] Esikolumbiaaninen aika Ennen eurooppalaista Amerikkojen kolonisaatiota Pohjois-Amerikkaa asuttivat alkuperäiskansat, joiden esivanhemmat vaelsivat Beringinsalmen kautta Siperiasta Pohjois-Amerikkaan vähintään 12 000 vuotta, mutta mahdollisesti jopa 40 000 vuotta[11][12] sitten.[13][14] Siellä heitä asui arviosta riippuen n. 1–15 miljoonaa ennen eurooppalaisten tuloa.[15][16] Biisoneita Pohjois-Amerikan tasangoilla oli kymmeniä miljoonia. Tasankointiaanit saivat biisoneista lihaa ravinnoksi, nahkoja vaatteiksi, jänteitä jousiksi ja luita nuolenkärjiksi. Osa alkuperäisväestöstä harjoitti maanviljelyä ja muita elinkeinoja. [muokkaa] 1400- ja 1500-luku1500-luvun alussa eurooppalaiset alkoivat tutkia nykyisten Yhdysvaltojen aluetta. Ensimmäinen vahvistettu havainto nykyisten Yhdysvaltain alueesta on Kristoffer Kolumbuksen maihinnousu toisella matkallaan Puerto Ricolle 19. marraskuuta 1493. Ensimmäisen asutuksen nykyisiin Yhdysvaltoihin perusti Juan Ponce de León 1508, samoin Puerto Ricoon. Mannermaalle Ponce de León nousi ensimmäisenä Floridassa 2. huhtikuuta 1513. Ensimmäiset siirtokunnat espanjalaiset perustivat Floridaan Pensacolaan 1559, Fort Carolineen 1564 ja St. Augustineen 1565. Ranskalaiset tutkivat ja asuttivat Suurten järvien aluetta ja Mississippin vartta. [muokkaa] 1600- ja 1700-lukuEnsimmäinen brittien siirtokunta-alueella oli Roanoke nykyisessä Pohjois-Carolinassa. Sinne oli yritetty perustaa siirtokuntaa jo 1585 ja 1587 perustettu siirtokuntakin eli vain kolmisen vuotta. Kun brittilaivoja saapui uudestaan paikalle 1590, oli siirtokunta kadonnut. Ensimmäinen periaatteessa meidän aikaamme säilynyt siirtokunta oli nykyiseen Virginiaan perustettu Jamestown vuonna 1607. Britit lähettivät vallankumoukseen mennessä noin 50 000 rikollista siirtokuntiin.[17] Myös Mayflower-laivalla Englannista ja Hollannista lähteneiden uskonnollisten siirtolaisten (engl. pilgrims, "pyhiinvaeltajat") oli vuonna 1620 alun perin tarkoitus matkata Virginiaan, mutta joko tahallisesti tai tahattomasti he purjehtivat paljon pohjoisemmaksi ja laskivat ensiksi maihin nykyisen Cape Codin niemellä. Lopulta he perustivat siirtokunnan nykyisen Plymouthin paikalla nykyisessä Massachusettsissa. Kun paikalliset intiaanit auttoivat heitä selviytymään talvesta ja seuraavasta kesästäkin, vietettiin pyhiinvaeltajien sadonkorjuujuhlaa 1621 yhdessä intiaanien kanssa ensimmäisenä kiitospäivänä. Vuonna 1626 Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania perusti Uuden Amsterdamin kaupungin Hudsonjoen suulle ja Orangen siirtokunnan Uuden Alankomaan keskukseksi joen yläjuoksulla. Varmistaakseen Manhattanille nousevan Uuden Amsterdamin rauhallisen kehityksen, kuvernööri Peter Minuit antoi saarella tapaamilleen intiaaneille noin 60 guldenin arvosta kangasta, lasihelmiä ja muuta rihkamaa. Näin Minuit kuvitteli ostaneensa Manhattanin. Todennäköisesti Minuitin "kauppakumppanit" olivat kuitenkin läpikulkumatkalla alueella eivätkä varmastikaan kuvitelleet myyneensä Manhattanin saarta hollantilaisille.lähde? Vuonna 1638 perustettiin Uusi Ruotsi nykyisen Delawaren–Pennsylvanian alueelle. Sen asukkaista mahdollisesti yli puolet oli suomalaisia, suurin osa Värmlannin metsissä asuneita kaskenpolttajia.lähde? Hollanti valtasi siirtokunnan 1653. Vuonna 1663 perustettiin puuvillan ja maalaisaateliston Carolina. Vuonna 1664 Englanti valtasi Uuden Amsterdamin ja nimesi sen New Yorkiksi. New Jerseyn kehitys alkoi 1665. Kveekarien johtaja William Penn sai 1681 Kaarle II:lta lainansa vastineeksi maa-alueen, josta kehittyi Pennsylvania. Georgia perustettiin 1732 velkavankeudesta vapautettujen englantilaisten turvapaikaksi, jonka jälkeen brittiläisiä siirtokuntia oli kolmetoista. 
Vuonna 1760 Yhdysvalloissa oli eurooppalaisia noin 1 500 000, mutta luku kasvoi nopeasti. New Yorkissa, Bostonissa ja Philadelphiassa oli noin 200 000 asukasta. Englanti, joka oli velkaantunut seitsenvuotisessa sodassa, pani siirtokunnat verolle 1765 ja 1767 asetettiin myös teetulli. Siitä vastalauseena Bostonissa heitettiin tullista vapautettu teelasti mereen 1773. Vuonna 1774 siirtokuntien ensimmäinen kongressi totesi Philadelphiassa, että hallitusten valta ulottuu vain niin pitkälle kuin alamaiset sallivat, ja että hallitusten valta perustuu hallittavien suostumukseen. Vuonna 1775 Lontoon parlamentti katsoi Massachusettsin olevan kapinassa. Siirtokunnat päätettiin saartaa. Tästä seurasi Yhdysvaltain vapaussota. 15. kesäkuuta 1775 George Washington nimitettiin armeijan ylipäälliköksi. Amerikkalaisilla oli pula varusteista ja Benjamin Franklin ajatteli jopa turvautua jousipyssyihin, mutta kaksi päivää myöhemmin vallattiin Bunker Hill. Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776, kun kongressin asettama valiokunta, johon kuuluivat John Adams, Roger Sherman, Robert R. Livingstone, Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin, laati itsenäisyysjulistuksen. Sotaonni ei ollut aina suosiollinen amerikkalaisille, ja englantilaiset kieltäytyivät neuvottelemasta ellei itsenäisyysjulistusta peruutettu. Ranska liittyi itsenäisyystaisteluun siirtokuntien puolella solmimalla liittosopimuksen Benjamin Franklinin kanssa ja lähetti Lafajetten ja Roshanbon joukkoineen Amerikkaan. Samalla Ranska sai vahingonkorvausta seitsenvuotisesta sodasta. Englantilaiset lyötiin 1777 Saratogassa. Yhdysvaltain itsenäisyys tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Yhdysvalloissa oli aluksi kolmetoista osavaltiota. Ne olivat Georgia, Etelä-Carolina, Pohjois-Carolina, Virginia, Maryland, Delaware, Pennsylvania, New Jersey, New York, Connecticut, Rhode Island, Massachusetts ja New Hampshire. Itsenäistymisen jälkeen noin 70 000–80 000 briteille lojalistia lähti maasta. Heistä noin 50 000 siirtyi brittien Kanadan provinsseihin.[18] [muokkaa] 1800-lukuVuodesta 1803 vuoteen 1848 Yhdysvaltain koko lähes kolminkertaistui kun uudisasukkaat valtasivat länttä. Vuonna 1803 Thomas Jeffersonin hallitus osti Ranskan Napoleon Bonapartelta Mississippijoen länsipuolelle ulottautuvan Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi – hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % maan pinta-alasta. 1500-luvulta alkaen yli 10 miljoonaa afrikkalaista mustaa kuljetettiin Pohjois-Amerikkaan työskentelemään orjina ja vuosina 1837–1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Mississippijoen länsipuolelle, varsinkin nykyiseen Oklahomaan, joka tuolloin tunnettiin Intiaanialueen nimellä. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin liittyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Utahin, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alueet Guadeloupe Hidalgon rauhassa 2. helmikuuta 1848. Arizonan ja New Mexicon alue laajeni etelään Gilajoen eteläpuolelle Meksikon kanssa 1853 tehdyllä 10 miljoonan silloisen Yhdysvaltain dollarin Gadsdenin kaupalla. Ne tuolloin vielä harvaan asutut alueet, jotka liitettiin Yhdysvaltoihin Louisianan aluekaupalla ja myöhemmin Guadeloupe Hidalgon rauhansopimuksella, eivät aluksi kuuluneet mihinkään osavaltioon, vaan ne olivat liittovaltion hallinnassa. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun niiden asukasluku oli huomattavasti kasvanut, alueelle perustettiin nykyiset osavaltiot. Vasta vuodesta 1912 lähtien Yhdysvaltojen koko manneralue oli jaettu osavaltioiksi, silloinkin vielä muista erillään sijaitsevaa Alaskaa lukuun ottamatta, joka muodostettiin osavaltioksi vuonna 1959. 
Kysymys orjuudesta tai sen lakkauttamisesta oli vuosikymmenien ajan Yhdysvaltojen suurimpia sisäisiä kiistakysymyksiä. Pohjoisissa osavaltioissa orjuus kiellettiin pian maan itsenäistymisen jälkeen, mikäli sitä oli ennestäänkään ollut, mutta etelävaltioissa se pysyi 1860-luvulle saakka, ja sen jatkamista vaadittiin varsinkin sen vuoksi, koska pelättiin puuvillateollisuuden muussa tapauksessa lamaantuvan. Niillä läntisillä raja-alueilla, jotka tuolloin eivät vielä kuuluneet mihinkään osavaltioon, orjuus oli vuonna 1820 säädetyn lain (Missourin kompromissin) mukaan sallittua vain leveyspiirin 36° 30' eteläpuolella.[19] Samaa leveyspiiriä pitkin tulivat myöhemmin kulkemaan alueelle perustettujen uusien osavaltioiden rajat. Orjuuden ohella huomattavaksi kiistakysymykseksi muodostuivat osavaltioiden oikeudet ja liittovaltion rooli. Kiistat kärjistyivät siinä määrin, että ne johtivat Yhdysvaltain sisällissotaan 1861–1865. Sodassa pohjoiset osavaltiot estivät eteläisten osavaltioiden itsenäistymisyrityksen. Pohjoisvaltioiden voitettua orjuus lakkautettiin kaikkialla Yhdysvalloissa vuonna 1865, mikä tarkoitti vapautta lähes neljälle miljoonalle orjalle[20]. Sisällissota oli merkittävä ja traumaattinen tapahtuma maan historiassa. [muokkaa] Sisällissodan jälkeen
Sisällissodan jälkeen suuri määrä maahanmuuttajia alkoi virrata Yhdysvaltoihin. Maahanmuuttajat saivat vallata oman tietyn kokoisen maa-alueen haluamastaan vapaasta paikasta ilmaiseksi. Rajaseudun vähäisen lainvalvonnan takia erimielisyydet ja ryöstöt yleistyivät, ja syntyi käsite "Villi länsi". Maahanmuuttajat auttoivat tarjoamaan teollisuudelle työvoimaa ja luomaan monimuotoisia yhteisöjä Amerikan kehittymättömille alueille.
1800-luku oli Yhdysvalloissa myös teollistumisen aikaa. Teollistumisesta seurasi paitsi vaurastumista myös lukuisia sosiaalisia ongelmia, joita sitten yritettiin erilaisilla tavoilla ratkoa. Varsinaista parannusta tapahtui kuitenkin vasta 1930-luvulla New Dealin aikoina. Venäjän keisarikunnan keisari Aleksanteri II päätti myydä Alaskan Yhdysvalloille 9. huhtikuuta 1867 7 200 000 dollarin hinnalla. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Yhdysvallat löi heikkenevän Espanjan imperiumin espanjalais-amerikkalaisessa sodassa ja Pariisin rauhansopimuksessa 10. joulukuuta 1898 Puerto Rico, Guam ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvalloille. Samalla Espanja luopui vallastaan Kuubassa. Espanjaa vastaan tehtyyn sodanjulistukseen laadittiin senaattori Henry M. Tellerin ehdottama lisäys, joka takasi Floridansalmen eteläpuolella sijaitsevan saaren itsenäisyyden Yhdysvaltain valvonnassa. [muokkaa] Vähitellen 1900-luvulleYhdysvallat pysyi ensimmäisessä maailmansodassa neutraalina, kunnes se liittyi ympärysvaltoihin huhtikuussa 1917. Historiallisista ja etenkin taloudellisista syistä Yhdysvaltain sympatiat olivat brittien ja ranskalaisten puolella, mutta moni irlantilainen ja saksalainen vastusti interventiota. 
Suurimman osan 1920-luvusta Yhdysvallat nautti hyvinvoinnista, kun maataloushinnat laskivat ja teollisuusyritysten voitot kasvoivat. Lainankasvu ja inflaatio osakemarkkinoilla aiheutti pörssiromahduksen vuonna 1929 johtaen Suureen lamaan. Tultuaan valituksi presidentiksi vuonna 1932 Franklin Roosevelt aloitti New Deal -suunnitelmansa, joka lisäsi hallituksen puuttumista talousasioihin suuren laman lieventämiseksi. Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle joulukuussa 1941, kun Japani teki yllätyshyökkäyksen Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Yhdysvaltain ja Euroopan tiedemiehistä koottu ryhmä onnistui ensimmäisenä ydinpommin kehittämisessä, jota Yhdysvallat käytti Hiroshimaan ja Nagasakin pommitukseen, joka lopetti toisen maailmansodan. Yhdysvaltojen entisen puolustusministerin Robert McNamaran mukaan ennen ydinpommia käytetyt palopommit, joilla Yhdysvallat tuhosi suurimman osan Japanin kaupungeista ja niiden siviiliväestöstä olisivat riittäneet maailmansodan lopettamiseksi, eikä ydinpommien käyttöä voida näin ollen perustella maailmansodan lopettamisella.[21] Toinen maailmansota oli kallein Yhdysvaltain historiassa[22], mutta auttoi vetämään maan lamasta luomalla paljon kaivattuja työpaikkoja rintamalle menevien sotamateriaalien tuotannossa. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat alkoi syventää yhteistyötään liittolaistensa kanssa. Sodan jälkeen vuonna 1945 tämän yhteistyön tuloksena perustettiin Yhdistyneet kansakunnat.[23] Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat ja muut vapaat länsimaat olivat Neuvostoliiton vastapuolena kylmässä sodassa. Yhdysvallat edusti demokratiaa ja kapitalismia ja Neuvostoliitto kommunismia ja keskusjohtoisuutta. Kylmään sotaan kuuluivat Pohjois-Korean hyökkäys Etelä-Koreaan Korean sodassa 1950–1953, Pohjois-Vietnamin hyökkäys Etelä-Vietnamiin Vietnamin sodassa 1964–1975, Kuuban ohjuskriisi ja Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin. Yhdysvaltain hallitus edisti matematiikan ja tieteiden taitoja teknisen kilpailun voittamiseksi, joka huipentui kilpajuoksuun avaruudessa. John F. Kennedy esitti päämääräksi viedä ihminen kuun pinnalle ja unelma toteutui vuonna 1969. Havaiji liitettiin Yhdysvaltain 50. osavaltioksi vuonna 1959. Toisen maailmansodan jälkeen maa koki kaupungistumisen ja korkean talouskasvun jakson. John F Kennedyn murha 1963 järkytti maailmaa. Toisen maailmansodan jälkeen mustien sotilaiden osallistuminen sotaan nosti esille vaatimuksia etenkin etelävaltioiden lakiin perustuvan rotuerottelun ja -syrjinnän lopettamisesta. Kuuluisien afrikkalaisamerikkalaisten kuten Martin Luther King johtama kansalaisoikeusliike, joka sai koko liittovaltion kieltämään rotuerottelun 1964 ja myöntämään kaikille äänioikeuden 1965. Yhdysvalloissa kehittyi ympäri maailmaa leviäviä alakulttuureja kuten hippikulttuuri. Yhdysvallat sukelsi stagflaatioon 1970-luvulla, joka huipentui Jimmy Carterin kauden inflaatioon ja massatyöttömyyteen. Ronald Reaganin kaudella aloitettu liberalisointi aloitti uuden kasvun.[24] [muokkaa] Kylmän sodan jälkeenPresidentti Bill Clintonin kaudella Yhdysvallat näki suurimman taloudellisen kasvun maan historiassa taloudellisten linjauksien vuoksi, jotka auttoivat luomaan digitaalisen vallankumouksen ja Internetin luomat uudet toimintamahdollisuudet.[25] Vuoden 2001 pienestä taantumasta huolimatta tulot ovat kasvaneet nopeaa tahtia. Maa on globalisoitunut nopeasti ja globalisaatio on ollut kiisteltyä etenkin 2000-luvulla. Eniten Yhdysvaltain puolustusvoimia tarvittiin Kuwaitin vapautuksessa Persianlahden sodassa ja sodan lopettamisessa Kosovon sodassa. Muita ulkopoliittisia kriisipisteitä olivat mm. Haiti, Somalia ja Liberia. Yli 3 000 ihmistä tappaneet syyskuun 11. päivän iskut järkyttivät ihmisiä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Iskujen seurauksena Yhdysvallat julisti terrorismin vastaisen sodan, jossa Yhdysvaltojen johtama kansainvälinen yhteisö syrjäytti Talibanin sodassa Afganistanissa. Myöhemmin Yhdysvallat ja halukkaiden koalitio syrjäytti Saddam Husseinin Irakin sodassa, mutta epäonnistuivat palauttamaan järjestyksen ja rauhoittamaan useat keskenään sotivat ryhmittymät. Irakin sodasta tuli epäsuosittu monien hallinnon asiantuntijoiden, äänestäjien ja muiden maiden keskuudessa. Myös Kiinan ja Venäjän toiminta on kuulunut ulkopoliittisiin huolenaiheisiin. [muokkaa] Hallinto ja politiikka
Yhdysvallat on perustuslaillinen tasavalta, jonka hallinto (senaatti) määritellään Yhdysvaltain perustuslaissa. Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto. Liittovaltion laki ylittää osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu. [muokkaa] Liittovaltion elimet
Liittovaltion vallanjaossa on erotettu lainsäädäntö-, toimeenpano- ja oikeuselimet. Yhdysvaltain kongressi on liittovaltion lakeja säätävä elin. Se on kaksikamarinen ja koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneeseen kuuluu 436 jäsentä ja kausi on kaksi vuotta. Senaatin kausi on kuusi vuotta ja joka toinen vuosi valitaan kolmasosa senaatista. Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Presidenttinä on toiminut vuodesta 2001 alkaen republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Seuraavat presidentinvaalit järjestetään syksyllä 2008, joissa ehdolla ovat demokraateista Barack Obama ja republikaaneista John McCain. Korkein lakia tulkitseva elin on Yhdysvaltain korkein oikeus, jossa on tällä hetkellä yhdeksän tuomaria.[26] Tapaoikeusjärjestelmässä (engl. Common Law) ennakkotapaukset ja lakien tulkinnat ovat tärkeässä asemassa. Oikeuslaitos käyttää myös perustuslaillista valtaa. Yhdysvalloissa noudatetaan vallan kolmijako-oppia. Vallan jako on tuottanut ongelmia erityisesti Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa, kun presidentin ja kongressin välinen suhde ei aina ole ollut selväselvennä?. Lisäksi korkeimman oikeuden päätökset ovat vaikuttaneet Yhdysvaltojen valtasuhteisiin. [muokkaa] Osavaltio-, heimo- ja paikallishallitukset
Osavaltioilla on oma perustuslaki, hallitus ja lait. Eri osavaltioiden lakien ja toimintojen välillä on usein suuria eroja esimerkiksi omaisuudenhallinnan, rikoslain, tuomioistuimien, terveydenhuollon ja koulutuksen suhteen. Jokaisen osavaltion korkein vaaleilla valittu viranomainen on kuvernööri. Jokaisessa osavaltiossa on myös vaalein valittu parlamentti, joka Nebraskaa lukuun ottamatta on kaksikamarinen. Piirikunnissa (englanniksi county, mutta Alaskassa borough ja Louisianassa parish) on oma vaaleilla valittu valtuusto. Piirikuntia on 3 141. Ne huolehtivat esimerkiksi infrastruktuurista, poliisista, palokunnasta, hätäpalveluista, terveydenhuollosta, puistoista. Suuremmat huolehtivat myös esimerkiksi lentokentistä, satamista, rannoista, museoista ja oikeuspalveluista. Kaupungit on pääasiassa muodostettu piirikuntien sisälle, ja niillä on omat hallintoelimensä. Jotkut kaupungit, kuten San Francisco ja Denver, ovat kasvaessaan yhdistyneet piirikuntaansa. Suuret kaupungit, kuten New York, Atlanta, Chicago, Dallas ja Houston, saattavat levittäytyä useamman piirikunnan alueelle. Piirikuntien ja kaupunkien roolit vaihtelevat riippuen osavaltiosta ja alueesta. Korkeimman oikeuden tapauksen Worcester vs. Georgia tuloksena intiaaniheimoja pidetään sisäisinä riippuvaisina kansakuntina, jotka toimivat itsenäisinä hallituksina liittovaltion voiman alla, mutta yleensä osavaltioiden vaikutuksen ulkopuolellalähde?. Heimokansalaisuus (ja äänioikeus) on yleensä rajattu vain alkuperäisten heimojen jälkeläisille, mutta heimot ovat vapaita asettamaan mitä tahansa haluamiaan jäsenyysvaatimuksia. [muokkaa] PuoluepolitiikkaYhdysvalloissa on kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Useimmissa osavaltioissa on käytössä brittiläisissä maissa tyypillinen enemmistövaalitapa. Pääpuolueiden lisäksi itsenäiset ehdokkaat sekä kolmannet puolueet kuten vihreä puolue ja libertaaripuolue ovat keränneet äänestäjiä paikallisvaaleissa, mutta liittovaltion tasolla vain yksi pääpuolueiden ulkopuolinen ehdokas pitää nykyisin senaattorin, kongressiedustajan tai kuvernöörin paikkaa. Yhdysvaltalaiset pääpuolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä voi pitää lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina "sateenvarjo-organisaatioina", joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Yhdysvalloissa järjestetään liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistason äänestyksiä jatkuvasti ja edustajien lisäksi äänestyslipuissa kysytään yleensä lukuisia muita kysymyksiä. [muokkaa] Ulkopolitiikka
Yhdysvaltain suuri taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen vaikutus on tehnyt maan ulkopolitiikasta hyvin tarkkaan seuratun ja kiistellyn ympäri maailmaa. Yhdysvalloilla on yksi maailman laajimmista kansainvälisistä suhdeverkostoista. Lähes jokaisessa maassa on Yhdysvaltain edustusto ja näillä puolestaan oma edustustonsa Washington D.C.:ssä. Erään mielipidekyselyn mukaan Yhdysvaltain suhteet koetaan läheisimmiksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Kanadaan, Australiaan, Israeliin ja Japaniin[27]. Yhdysvallat on perustajäsen Yhdistyneissä kansakunnissa, NATOssa ja monissa muissa kansainvälisissä järjestöissä. Yhdysvalloilla on 702 sotilastukikohtaa 132 eri maassa ja kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.[28] Yhdysvallat on tällä hetkellä mukana sotimassa Irakissa ja Afganistanissa. Keskeinen Yhdysvaltojen ulkopolitiikan julkilausuttu teema on nykyään terrorismin vastainen sota. Edelleen käynnissä olevan Irakin sodan ja sen lieveilmiöiden on arvioitu murentaneen Yhdysvaltain kansainvälistä arvostusta. Vuonna 2005 Yhdysvallat jakoi kehitysapuna 28 miljardia dollaria. Valtion jakama apu oli absoluuttisesti suurempi kuin millään muulla valtiolla,[29] mutta suhteellisesti sen antaman kehitysapu oli teollisuusmaiden pienin (vain 0,14 % BKT:sta vuonna 2003)[30]. Esimerkiksi suhteellisesti eniten kehitysapua antavan Norjan osuus oli 0,92 % BKT:sta.[31] Amerikkalaiset yksityishenkilöt lahjoittivat köyhien maiden auttamiseen suhteellisesti enemmän kuin missään muussa maassa ja kokonaisapu henkeä kohti oli 7. suurin maailmassa. Kokonaisavussa liittovaltion kehitysapu oli hyvin pieni. Lisäksi amerikkalaiset antoivat muita enemmän koulutuksellista avustusta.[32]lähde tarkemmin? [muokkaa] Asevoimat
Puolustusministeriö hallinnoi asevoimia, jotka koostuvat maavoimista, laivastosta, ilmavoimista ja merijalkaväestä. Rannikkovartiostoa hallinnoi kotimaan turvallisuuden virasto (Department of Homeland Security), mutta se siirtyy laivaston hallinnoitavaksi sodan aikana.[33] Yhdysvaltain asevoimat perustuu palkka-armeijaan, eikä asevelvollisia ole otettu palvelukseen sitten Vietnamin sodan. Yhdysvaltain asevoimiin kuuluu yhteensä 1,4 miljoonaa palveluksessa olevaa henkilöä[34] sekä muutama satatuhatta henkilöä reservissä ja kansalliskaartissa. Kansalliskaarti kuuluu sekä armeijan (Army National Guard) että ilmavoimien alaisuuteen (Air National Guard). Kansalliskaartin joukot käsittävät noin puolet armeijan taistelujoukoista ja kolmanneksen sen huoltojoukoista. Perinteisesti kansalliskaartin joukot palvelivat yhden viikonlopun kuukaudessa ja kaksi viikkoa vuodessa (joukkojen vanha slogani oli "One weekend a month, two weeks a year"). Kuitenkin lähes 206 000 kansalliskaartin sotilasta on lähetetty palvelukseen ulkomaille mm. Irakiin ja kansalliskaartilla on ollut rekrytytointivaikeuksia.[35] Yhdysvaltain joukot ovat vahvasti läsnä muun muuassa Tyynenmeren saarilla, Japanissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Afghanistanissa, Irakissa, Euroopassa ja Atlantilla. Yhdysvalloilla on toiseksi eniten ydinaseita Venäjän jälkeen ja sillä on ydinasejakosopimukset Euroopan maiden kuten Saksan ja Alankomaiden kanssa.[36] Yhdysvaltain puolustusmenot ovat maailman suurimmat ja omassa kokoluokassaan muodostaen 4 prosentin osuuden kansantuotteesta.[37] Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska[38] käyttävät painavana ja kovana tunnettua köyhdytettyä uraania panssarinläpäisevissä ammuksissa. Nämä ovat The Royal Societyn mukaan aiheuttaneet pahimmillaan vakavia terveysongelmia paikalliselle siviiliväestölle, erityisesti lapsille sekä pysyviä ympäristön saastumisongelmia. Vaikutukset sotilaiden terveyteen vaihtelivat työtehtävistä riippuen vähäisestä merkittäviksi.[39] Myös Maailman terveysjärjestö havaitsi tutkimuksissaan köyhdytetyn uraanin vaikuttavan haitallisesti terveyteen[40]. Säteilyturvakeskuksen mukaan suomalaisten virtsasta mitataan samanlaisia uraanilukemia, kuin sotilailla joihin on osunut köyhdytetystä uraanista valmistettu luoti. STUK kehottaa kuitenkin välttämään kontaktia köyhdytetyn uraanin kanssa kuten muidenkin raskasmetallien.[41] Institute of Medicine ei löytänyt suuria riskejä ja totesi laajemman tutkimuksen kannattavan.[42] [muokkaa] Osavaltiot
Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta, pääkaupunki Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä viidestä territoriosta, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico. Viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Havaiji, sitä ennen Alaska. Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan. Osavaltiot: Alabama | Alaska | Arizona | Arkansas | Colorado | Connecticut | Delaware | Etelä-Carolina | Etelä-Dakota | Florida | Georgia | Havaiji | Idaho | Illinois | Indiana | Iowa | Kalifornia | Kansas | Kentucky | Louisiana | Länsi-Virginia | Maine | Maryland | Massachusetts | Michigan | Minnesota | Mississippi | Missouri | Montana | Nebraska | Nevada | New Hampshire | New Jersey | New Mexico | New York | Ohio | Oklahoma | Oregon | Pennsylvania | Pohjois-Carolina | Pohjois-Dakota | Rhode Island | Texas | Tennessee | Utah | Vermont | Virginia | Washington | Wisconsin | Wyoming Liittopiiri: Kolumbian piiri (Washington, DC) Erillisalueet: Amerikan Samoa | Baker Island | Guam | Howland Island | Jarvis Island | Johnston Atoll | Kingman Reef | Midwaysaaret | Pohjois-Mariaanit | Palmyra Atoll | Puerto Rico | Yhdysvaltain Neitsytsaaret | Wakensaari Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä. [muokkaa] Maantiede
Yhdysvaltain kokonaisala on 9 826 630 km², josta maa-alaa on 9 161 923 km² ja vesialaa 664 707 km².[43] Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona[44] ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri-jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret. Niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä. Keskilännestä länteen levittäytyvät Suuret tasangot. Suuri osa maan maataloustuotteista kasvatetaan tällä alueella. Alue muodostuu enimmäkseen suurista, raskaasti viljellystä ja erittäin tasaisesta ruohomaasta. Suuret tasangot päättyvät Kalliovuoriin. Kalliovuoret muodostavat suuren osan läntisestä Yhdysvalloista, lähtien Kanadasta ja jatkuen lähes Meksikoon asti. Kalliovuoret muodostuvat pääasiassa melko loivista rinteistä ja matalista huipuista verrattuna muihin suuriin vuoristojonoihin, paitsi muutama poikkeus (kuten Tetonvuoret Wyomingissa ja Sawatch-jono Coloradossa). Lisäksi sen sijaan että se olisi jatkuva ja yhtenäinen vuoristojono, se rikkoutuu useisiin pienempiin, välillisiin vuoristojonoihin, muodostaen laaksojen ja ylänköjen sarjoja. Lounais-Yhdysvallat on matalaa aavikkoa. Osa-alue, joka tunnetaan nimellä Colorado Plateau ja joka sijaitsee Four Corners -alueella, on erikoinen maastoltaan. Se sisältää monia kansallispuistoja kuten Grand Canyon, Arches ja Bryce Canyon. Alaska sisältää dramaattisimpia maisemia Yhdysvalloissa. Korkeat, valtavat vuoret nousevat terävästi laajoilta, tasaisilta tundra-aukioilta. Etelä- ja lounaisrannikon saarilla on useita tulivuoria. Havaiji, kaukana Alaskasta etelään Tyynellä valtamerellä, on ketju trooppisia tuliperäisiä saaria ja suosittu turistikohde monille Itä-Aasiasta ja manner-Yhdysvalloista. Suuren kokonsa ja maantieteellisen monimuotoisuutensa vuoksi Yhdysvalloissa esiintyvät lähes kaikki ilmastotyypit. Päävaikutus Yhdysvaltain ilmastoon on napa-alueen ilmavirralla, joka tuo matalapainejärjestelmät pohjoiselta Tyyneltä valtamereltä. [muokkaa] Kasvillisuus ja eläimistöYhdysvaltojen etelä-osissa ilmasto on aina suhteellisen lämmin, joten kasvillisuuskin on sen mukaista. Itärannikon eteläisissä osavaltioissa, kuten Floridassa, Alabamassa, Etelä-Carolinassa ja Georgiassa kasvaa kosteahkoja subtrooppisia metsiä, jotka saavat runsaasti sateita kesäaikaan. Floridan eteläkärki lähellä Miamia on enimmäkseen suota, Evergladesia. Siellä elää mm. krokokotiilejä ja alligaattoreita, sekä uhanalainen floridanpuuma. Aina Pohjois-Carolinasta ja Tenneseestä Kanadan rajalle saakka kasvillisuus on lauhkeaa lehtimetsää, tosin lähes mitään siitä ei ole enää jäljellä. Merkittävin suojeltu metsäalue löytyy Appalakeilta. Lehtimetsien tyypillisimpiä puita ovat tammet, jalopähkinät, sokerivaahterat, hevoskastanjat ja hikkorit. Joitakin havupuitakin löytyy, kuten hemlokki ja marjakuusi. Ne eivät ole kuitenkaan varsinaisia havumetsälajeja. Eläimistöstä löytyvät niin harmaaorava, opossumi, haisunäätä, kuin siili ja pesukarhukin. Lännempänä, Missisippin länsipuolella metsä vaihettuu preeriaksi. Preerioilla elää vielä joitain suuria nisäkkäitä, kuten biisoneita ja hanka-antilooppeja, sekä pienmpiä kuten preeriakoiria. Kuitenkin suurin osa entisistä preerioista on nykyään maanviljelyksen käytössä. Edelleen lännempänä Kalliovuorilla kasvaa havumetsiä ja niiden ja Kaskadivuorten väliin jäävillä alangoilla on aavikoita. Nevadan aavikoilla kasvaa mm. kaktuksia. Koko länsirannikolla suurin osa sateista saadaan talvella, loka-maaliskussa. Pohjoisessa etelää runsaammin. Eteläosien lämpimimmillä ja kuivemmilla alueilla Kaliforniassa kasvillisuus on nahkealehtistä, Vuoristossa kasvaa punapuumetsiä. Kun rannikkoa edetään pohjoiseen Oregonin ja Washingtonin osavaltioihin, kasvillisuus muuttuu lauhkeaksi sademetsäksi. Alueella sataa noin 4 metriä vuodessa mikä on Suomeen verrattuna viisinkertaisesti enemmän. Sateet satavat Rannikolla kaskadivuorten rinteille, mutta vuorten takana on kuivempaa, jopa aavikkoa. Tällä sateisella rannikkoalueella talvet ovat melko leutoja, mutta kesätkään eivät ole mitenkään erityisen lämpimiä. Alueella kasvaa pääosin lehti ja havupuustoa. Monet havupuut, kuten jättiläiskuusi, sitkankuusi ja jättituija kasvavat kunnioitettaviin mittoihin. Näiden aluspuustona kasvaa lehtipuita, kuten viinivaahteraa, isolehtivaahteraa ja tammea. [muokkaa] Luonnonkatastrofit
Yhdysvaltoihin vaikuttavat monenlaiset luonnonkatastrofit vuosittain. Vaikka vakavat kuivuudet ovat harvinaisia, ne aiheuttavat ajoittain suuria ongelmia, kuten hiekkatuulen 1930-luvulla. Läntinen Yhdysvallat on kokenut laajan kuivuuden vuosina 1999–2004, ja merkkejä kuivuudesta Suurilla tasangoilla on tullut esiin.[45] Yhdysvallat kokee myös maailman säännöllisimmät ja voimakkaimmat tornadot maailmassa. Suuret tasangot kokevat vastakkaisten ilmamassojen vuoksi vakavia ukkosmyrskyjä ja tornadoja keväällä ja kesällä. Maa pohjoisesta Texasista kohti pohjoista Kansasta ja itään Tennesseehen tunnetaan Tornado Alleyna, jossa monissa taloissa on tornadosuojat ja monilla kylillä on tornadosireenit. Hurrikaanikausi on kesäkuun 1. ja marraskuun 30. päivän välillä, sen huippu on elokuun keskivaiheilta lokakuun alkuun. Joitakin tuhoisista hurrikaaneista ovat olleet Hurrikaani Galveston vuonna 1900, Hurrikaani Betsy vuonna 1952, Hurrikaani Andrew vuonna 1992 ja Hurrikaani Katrina vuonna 2005. Vuosi 2005 oli muutenkin lähes ennätyksellisen hurrikaanituhoisa. Manner-Yhdysvaltain länsirannikko on osa Tyynenmeren tulirengasta, jolla esiintyy voimasta tektonista ja vulkaanista toimintaa ja on lähde 90 pros | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
