Wuhan

Yellow Crane Tower, Snake Hill, Wuhan,
Yellow Crane Tower, Snake Hill, Wuhan,

Wuhan ((yksink.: 武汉, perint.: 武漢, pinyin: Wǔhàn) on Hubein provinssin pääkaupunki keskisessä Kiinassa. Yli 8 miljoonan asukkaan kaupunki sijaitsee Jangtse- ja Han-joen yhtymäkohdassa. Wuhan on muodostunut kolmesta pienemmästä kaupungista: Hanyangista, Wuchangista ja Hankousta.

[muokkaa] Historia

Hanyangin alueella on ollut asutusta jo yli 3 000 vuotta sitten. Han-dynastian aikaan Hanyang oli melko vilkas satama. Vuonna 206 rakennettiin muurit Hanyangin ja vuonna 223 myös Wuchangin turvaksi. Jälkimmäinen tapahtuma tarkoitti Wuhanin perustamista. Yuan-dynastian ollessa vallassa Wuchang nostettiin provinssin pääkaupungin asemaan.

1800-luvun lopussa rautateitä jatkettiin kaupunkiin. Wuhanista muodostui tällöin merkittävä uudelleenlastaus paikka rautatie- ja jokiliikenteen välillä.

Vuonna 1911 Sun Yat-senin seuraajat aloittivat Wuchangin kansannousun, jonka seurauksena Qing-dynastia kaatui ja Kiinan tasavalta perustettiin. Wuhan oli Wang Jingwein johtaman Guomindang-hallituksen pääkaupunki 1920-luvulla.

Kaupunki on kärsinyt useasti tulvista. Kunnianhimoisan Kolmen solan padon pitäisi hillitä tulvia.

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wuhan.


Tämä Kiinaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Urządzenia gastronomiczne Opisy na Gadu Gadu zakłady bukmacherskie Pozycjonowanie strony www orkiestra Kredyt przez internet VAT 7 hosting sprzęt wędkarski Noni kabarety Darmowa Muzyka Apteka Dekoracja okien Opisy GG kick koparki Bułgaria wczasy Karaoke tani kredyt hipoteczny COOLsurf