|
|
TyökalutMuilla kielillä
|
Valko-Venäjä
Valko-Venäjän tasavalta eli Valko-Venäjä (Respublika Belarus) (valkovenäjäksi: Белару́сь, ven. Белару́сь, ennen Белору́ссия), on sisämaavaltio Itä-Euroopassa. Rajanaapureita ovat Puola ja Liettua lännessä, Venäjä idässä, Ukraina etelässä ja Latvia pohjoisessa.
[muokkaa] HistoriaPääartikkeli: Valko-Venäjän historia Valko-Venäjän slaavilainen kansa asettui asuinsijoilleen 500–700-luvulla. 800–1100-luvuilla voimakkaimmaksi vallaksi nousi Polotskin ruhtinaskunta pohjoisessa. Vähäisempiä voimia olivat Turawin ja Mahiljoun ruhtinaskunnat. Polotsk nousi voimakkaimmaksi ja piti muita Rutenian keskuksia vasalleinaan ja hallitsi balttienkin maita lännessä. Se oli myös piispanistuin. Valko-Venäjän valloittivat mongolit 1200-luvulla ja se joutui liettualaisten ja Liettuan suuriruhtinaskunnan alaisuuteen 1200–1400-luvuilla, pääkaupunkinaan aluksi Navahradak ja myöhemmin Vilna. Vuonna 1569 Liettuan suuriruhtinaskunnasta tuli osa Puola-Liettuaa Puolan valittujen kuninkaiden alaisuudessa. Puolan jaoissa Valko-Venäjä jäi Venäjän keisarikunnalle 1795. Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Saksan miehityksen aikana 1917 perustettiin lyhytaikainen Valko-Venäjän kansallinen tasavalta. Vuonna 1919 julistettiin perustetuksi Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, joka oli Neuvostoliiton perustajajäsen. Toisen maailmansodan aikana Valko-Venäjä oli täysin natsi-Saksan miehittämä vuosien 1941–1944 välillä. Maan gauleiterina toimi vuosina 1941-1943 Wilhelm Kube. Toinen Valko-Venäjää koitellut tapaus oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainassa 1986, joka saastutti laajoja alueita. Valko-Venäjä julistautui melko vastahakoisesti suvereeniksi 27. heinäkuuta 1990 ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta 25. elokuuta 1991. 8. joulukuuta Venäjän Boris Jeltsin, Ukrainan Leonid Kravtšuk ja Valko-Venäjän Stanislav Šuškevitš tapasivat Valko-Venäjällä Belavežkaja Puštšassa, julistaen Neuvostoliiton puretuksi ja Itsenäisten valtioiden yhteisön perustetuksi. Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa kesällä 1994 Aleksandr Lukašenko valittiin Valko-Venäjän presidentiksi. Hän on pitänyt valtaa siitä lähtien. Vuonna 1995 hän palautti vanhat neuvostoaikaiset symbolit ilman varsinaisia neuvostotunnuksia Valko-Venäjän virallisiksi tunnuksiksi. Oppositio käyttää paljon vielä vanhoja 1991–1995 käytettyjä tunnuksia. [muokkaa] PolitiikkaValko-Venäjää hallitsee presidentti ja kaksikamarinen parlamentti (kansalliskokous). Laillisuutta valvoo korkein oikeus ja perustuslaillinen oikeusistuin. Ylähuoneessa, eli tasavallan neuvostossa (soviet respubliki), on 64 paikkaa, 56 edustajaa valitaan paikallisneuvostoista ja 8 nimittää presidentti, kaikki nelivuotiskausille. Alahuone, eli edustajainhuone on 110-paikkainen, kaikki edustajat valitaan yleisellä äänioikeudella nelivuotiskaudelle. Lännessä Valko-Venäjää on nimitetty Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi presidentti Lukašenkon autoritaarisen aseman vuoksi. Valko-Venäjä on viimeinen Euroopan maa, joka ei ole saanut jäsenyyttä Euroopan neuvostossa. Nykyhallinnon aikana Valko-Venäjällä on tapahtunut oppositiojohtajien ja journalistien katoamisia ja mystisiä kuolemia. Valko-Venäjä on myös Euroopan viimeinen maa, jossa on käytössä kuolemanrangaistus.  [muokkaa] OsatValko-Venäjällä on kuusi aluetta (вобласць, voblast) ja yksi horad, pääkaupunki Minsk. Alueet jaetaan edelleen piireiksi eli rajoneiksi.
[muokkaa] Maantiede
Valko-Venäjällä ei ole merenrantaa. Maassa on tosin 11 000 järveä ja kolme suurta jokea: Niemen, Dnepr ja Pripet. Valko-Venäjä on verraten tasaista ja soista. Suurin suoalue on Polesia maan eteläosassa. Maan korkein kohta on Dzjažynskja Hara, 346 metriä. Tšernobylin ydinvoimalan 4-reaktorin räjähtäessä Ukrainassa silloisessa Neuvostoliitossa vuonna 1986 Valko-Venäjälle tuli valtaisia säteilylaskeumia. Ne ovat aiheuttaneet Valko-Venäjän luonnolle ja väestölle suuria ongelmia. Valko-Venäjällä esimerkiksi todetaan noin 10 000 syöpä- tai leukemiatapausta vuodessa enemmän nykyään kuin ennen Tšernobylin onnettomuuttalähde?. [muokkaa] TalousValko-Venäjän talous on varsin huonossa kunnossa pääasiassa ruuanjalostuksen ja raskaan teollisuuden ollessa lamassa Valko-Venäjän poliitikkojen kiistellessä uudistuksista. Inflaatio on korkea (28,2 %), mutta työttömyys vähäinen (virallisesti 2,1 %). Presidentti Lukašenko ohjasi maan markkinasosialismiin vuonna 1995. Talouskasvu oli 6,1 % vuonna 2003, tosin sitä rajoittaa korkea inflaatio, jatkuva kauppavaje ja huonot suhteet pääasialliseen energiantoimittajaan, Venäjään, joka on myös suurin kauppakumppani. Valko-Venäjällä ei ole suoritettu juurikaan rakenneuudistuksia vuoden 1995 jälkeen. Hallitus kontrolloi tuotteiden hintoja sekä valuuttakursseja, ja yksityisyrityksiä painostetaan usein keskushallinnon taholta. Taloussäännöstely on auttanut merkittävästi köyhempää väestönosaa. Valko-Venäjä on eristäytynyt lännestä ja vapaista markkinoista. Lukašenkon hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä vastustetaan ankarasti. mm. yhteisyritys Ford Motorsin kanssa kaatui tähän. Talouskasvu on jatkunut vakaana ja korkeana ja Valko-Venäjä on palkkojen osalta kiistatta yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta esimerkiksi Maailmanpankin mukaan kasvu on keskittynyt tietyille sektoreille ja palkkojen korotukset ovat syöneet tuottavuuden kasvun. [muokkaa] VäestöjakaumaAsukkaista 81,2 % on valkovenäläisiä, 11,4 % venäläisiä, 3,9 % puolalaisia, 2,4 % ukrainalaisia ja 1,1 % muita (1999). 60–70 % asukkaista pitää itseään ortodokseina, 15–20 % katolilaisina ja 5–10 % protestantteina tai muihin uskontokuntiin kuuluvina. Ateisteja on merkittävä osa. [muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet[muokkaa] Aiheesta muuallaMatkaopas aiheesta Belarus Wikitravelissa (englanniksi)
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
