|
|
|
Uskonnon määritelmäUskonnon määritelmästä on monia käsityksiä. Jotkut ovat etsineet määritelmää, joka perustuisi uskontojen yhteisiin opillisiin piirteisiin, toiset taas pyrkineet määritelmiin, jotka perustuisivat uskonnollisen kokemuksen, tunteiden, arvojen tai eettisiin tekijöiden kuvaamiseen. Sosiologit ja antropologit näkevät uskonnon usein joukkona jonkun kulttuurin yhteisiä ajatuksia, arvoja ja kokemuksia. Erityisesti varhaiskantaisissa uskonnoissa uskonnollisia tapoja ja rituaaleja ei voi erottaa yhteisön arkielämästä. Jotkut ovat pyrkineet määritelmiin, jotka välttäisivät uskontojen palauttamisen ne muodostaviin osatekijöihin. Tällöin uskonto on määritelty esimerkiksi pyhää koskevan uskomuksen läsnäoloksi. Rudolf Otton Das Heilige (1917) määritteli uskonnollisen tietoisuuden olevan ydinolemukseltaan jumalallista koskevan pelon ja viehätyksen yhteensulautuma. Friedrich Schleiermacher määritteli uskonnon "täydellisen riippuvaisuuden tunteeksi" jostakin korkeammasta. Uskonto saatetaan määritellä myös ns. perimmäisen huolenaiheen kautta, järjestelmänä joka vastaa ihmisen elämää koskeviin perustavanlaatuisiin kysymyksiin. Tässä määritelmässä on ongelmana, että tällöin uskontoa on mahdoton erottaa muista maailmankatsomuksellisista järjestelmistä kuten poliittisista ideologioista. Tapio Puolimatka esittää, että uskonnoille on yhteistä se, että niihin sisältyy oppi jostakin sellaisesta, mitä pidetään kaiken alkuperustana tai perimmäisenä todellisuutena, ja joka selittää pohjimmiltaan näin kaiken muun. Tällöin jumalallisena pidetään sitä, mistä kaikki muu riippuu. Esimerkiksi pythagoralaisille jumalallisia olivat luvut, Platonille ideat ja Aristoteleelle ”liikkumaton liikuttaja”.[1] [muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
|