|
|
Tanska Eurovision laulukilpailussa
Tanska on kilpaillut Euroviisuissa vuodesta 1957 vuoteen 1966 ja taas 1978 lähtien. Maa piti taukoa euroviisuista 60-luvun lopulta aina 70-luvun loppupuolelle. Maa voitti ensimmäisen Euroviisunsa vuonna 1963, ollen ensimmäinen Pohjoismaa joka voittaa Euroviisut. Seuraava euroviisuvoitto tuli vasta vuonna 2000.
|
|
|
|
|
|
|
|
| Lihavoidut maat ovat edelleen mukana kilpailussa. Kursivoituja maita ei ole enää olemassa. Tähdellä merkityt* maat ovat ilmoittautuneet mukaan, mutta eivät kuitenkaan osallistuneet itse kilpailuun. |
|