|
Työkalut |
Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto
Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto on George Lucasin luoman Tähtien sota -elokuvasarjan aikajärjestyksessä kolmas ja ilmestymisjärjestyksessä kuudes elokuva, joka ilmestyi elokuvateattereihin 19. toukokuuta 2005. Elokuvan ohjasi George Lucas, ja sen pääosissa esiintyvät Hayden Christensen, Ewan McGregor, Natalie Portman ja Ian McDiarmid. Elokuva vei Cannesin elokuvajuhlilla huomiota kilpailusarjaan osallistuneilta filmeiltä. Lucas itse on sanonut elokuvan olevan synkempi ja väkivaltaisempi kuin aikaisemmat Tähtien sota -elokuvat. Helsingin Sanomien arvostelijan mukaan toimintakohtausten tietokonetehosteet olivat vaikuttavia, mutta dialogi köyhää ja dramatiikka puuttui kokonaan - tämän elokuvan dramaattisen loppuratkaisunhan useimmat katsojat jo tietävät. Toisaalta Suomen suurimman elokuvalehden, Hohdon mukaan elokuvan yllättävyys piilee nimenomaan tuossa seikassa ja elokuva oli muutenkin erinomainen teos. Useimmat suomalaiset kriitikot ovat myöntäneet elokuvan olevan uudemman trilogian paras, mutta huonompi kuin alkuperäinen trilogia. Yhdysvalloissa elokuva keräsi 24 tunnissa 50 miljoonaa euroa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Elokuvaa näytettiin näiden 24 tunnin aikana Yhdysvalloissa lähes 3 700 elokuvateatterissa noin 9 400 näytöksessä. Monet yhdysvaltalaiset kriitikot ylistivät elokuvaa, esimerkiksi New York Times -sanomalehden elokuvakriitikko A. O. Scott julisti elokuvan parhaimmaksi Tähtien sodaksi.
[muokkaa] JuoniVAROITUS: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Galaktinen tasavalta on sodassa Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatiota vastaan. Separatistit ovat hyökänneet tasavallan pääkaupunkiplaneetalle Coruscantiin ja kaapanneet ylikansleri Palpatinen. Jedimestari Obi-Wan Kenobi ja hänen entinen oppilaansa Anakin Skywalker johtavat pelastustehtävää Palpatinen vapauttamiseksi. Valtaisan avaruustaistelun aikana Obi-Wanin jeditähtihävittäjä vaurioituu, ja jedit laskeutuvat separatistien lippulaivan Näkymättömän käden hangaariin. He saapuvat huoneeseen, jossa kreivi Dooku pitää Palpatinea vankinaan.Huone on Grievousin oma. Obi-Wan Kenobi ja Anakin Skywalker taistelevat kreivi Dookua vastaan, ja valosapelitaistelun aikana Dooku menettää molemmat kätensä Anakinin takia. Palpatinen rohkaisemana Anakin tappaa puolustuskyvyttömän Dookun. Näkymätön käsi vaurioituu avaruustaistelussa ja putoa Coruscantin pinnalle, mutta Anakin ohjaa aluksen hylätylle kiitotielle. Anakin Skywalkeria ylistetään sotasankarina, ja hän tapaa kenenkään tietämättä vaimonsa Padmé Amidalan. Padmé kertoo olevansa raskaana. Ylikansleri Palpatine nimittää Anakinin edustajakseen jedineuvostoon. Jedineuvosto vastentahtoisesti hyväksyy Anakinin jäsenekseen, muttei anna hänelle jedimestarin arvonimeä. Obi-Wan pyytää Anakinia vakoilemaan Palpatinea. Anakin saapuu Galaksien oopperataloon katsomaan balettiesitystä Palpatinen kanssa, ja esityksen aikana ylikansleri kertoo sithlordi Darth Plagueisista, joka kykeni pelastamaan läheisiään kuolemalta Voiman avulla. Tarina alkaa kiinnostaa Anakinia, sillä hän on nähnyt painajaisia Padmén kuolemasta. Obi-Wan lähetään Utapaulle tehtävänään pidättää tai tuhota kenraali Grievous, konfederaation droidiarmeijan johtaja. Hän löytää Grievousin ja joutuu kaksintaisteluun kenraalia vastaan. Taistelun aikana Obi-Wan avaa Grievousin sisäelimiä suojelevan metallilevyn ja ampuu laserpistoolilla kenraalin rintakehään. Osumat tuhoavat välittömästi Grievousin. Coruscantilla Palpatine paljastaa Anakin Skywalkerille olevansa sithlordi Darth Sidious. Anakin haluaisi tappaa ylikanslerin valosapelillaan, mutta päättääkin kertoa hänestä jedineuvostolle. Hän kertoo jedimestari Mace Windulle ylikanslerin todellisesta henkilöllisyydestä. Mace Windu, Saesee Tiin, Agen Kolar ja Kit Fisto yrittävät pidättää ylikanslerin, mutta Palpatine tappaa Tiinin, Kolarin ja Fiston. Windun ja Palpatinen valosapelitaistelun aikana Anakin saapuu ylikanslerin toimistoon. Hän leikkaa Windun käden irti valosapelillaan ja Palpatine surmaa jedimestarin sähköllä. Palpatine ottaa Anakinin oppipojakseen ja antaa hänelle sith-nimen Darth Vader. Palpatine antaa kloonisotilaille käskyn 66, käskyn tuhota jedit. Kloonit tappavat jedejä ympäri galaksia, mutta Obi-Wan Kenobi ja Yoda selviävät hengissä. Darth Vader johtaa kloonisotilaiden hyökkäystä jeditemppeliin. Jeditemppelin verilöylyn jälkeen Vader saapuu Padmén luokse ja kertoo lähtevänsä Mustafariin, jonne separatistineuvoston jäsenet ovat paenneet. Senaattori Bail Organa pelastaa Obi-Wanin ja Yodan ja vie heidät jeditemppeliin. Temppelissä Obi-Wan katsoo nauhoitusta, jossa Anakin surmaa padawaneja. Yodan mukaan heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuhota sithit. Samaan aikaan Palpatine kertoo senaatille "jedien vallankaappausyrityksestä" ja julistaa tasavallan Galaktiseksi imperiumiksi. Mustafarissa Darth Vader saapuu konfederaation linnoitukseen ja tappaa separatistineuvoston jäsenet, mukaan lukien Kauppaliiton varakuninkaan Nute Gunrayn. Obi-Wan saapuu Padmén luokse ja kertoo Anakinin kääntyneen Voiman pimeälle puolelle. Padmé lähtee avaruusaluksellaan Mustafariin, mutta kenenkään tietämättä myös Obi-Wan piilottautuu alukselle. Mustafarissa Vader ja Padmé kohtaavat toisensa.Vader ehdottaa, että voisivat syrjäyttää Palpatinen ja hallita galaksia yhdessä. Kauhistunut Padmé ymmärtää Obi-Wanin tarinan olleen totta. Obi-Wan saapuu paikalle ja Vader kuvittelee vaimonsa pettäneen hänet. Hän alkaa kuristaa Padméa Voiman avulla, mutta Obi-Wan kieltää häntä. Padmé menettää tajuntansa, ja Obi-Wan ja Vader aloittavat valosapelitaistelun. Coruscantin senaatintalossa Yoda haastaa Palpatinen valosapelitaisteluun. He taistelevat, mutta Palpatine on liian voimakas vastustaja Yodalle. Hän pakenee senaattori Bail Organan avulla. Obi-Wanin ja Vaderin valosapelitaistelu jatkuu, kunnes Obi-Wan leikkaa entisen oppilaansa vasemman käden ja molemmat jalat. Vader kaatuu ja vierii laavavirran lähistölle, ja laavan kuumuus sytyttää hänet liekkeihin. Obi-Wan jättää Vaderin kuolemaan ja lähtee Mustafarista Padmén kanssa. Niin sanotun ihmisanakinin viimeiset sanat olivat Obi-Wanille "I Hate You!". Palpatine saapuu kloonisotilaiden kanssa Mustafariin ja pelastaa Vaderin hengen. Padmé saa hoitoa lääkintädroideilta, mutta hän on menettänyt halunsa elää. Hän synnyttää kaksoset ja nimeää heidät Lukeksi ja Leiaksi. Padmé sanoo Obi-Wanille, että Anakinissa on vielä jäljellä hyvyyttä. Sen sanottuaan hän kuolee. Samaan aikaan Vader viedään Coruscantille ja hänelle asennetaan leikkauksen aikana elintoimintoja ylläpitävä haarniska. Palpatine kertoo Vaderin tappaneen Padmén. Vaderin viha tuhoaa kaikki droidit ja leikkausvälineet paikalla. Tantive IV:lla Obi-Wan Kenobi, Yoda ja Bail Organa päättävät, että lapset erotaan ja piilotetaan. Obi-Wan ja Yoda päättävät lähteä maanpakoon. Bail ja hänen vaimonsa ottavat Leian adoptiolapsekseen, ja Obi-Wan luovuttaa Luken Owen ja Beru Larsille. Elokuva päättyy jo ensimmäisestä Star Wars -elokuvasta tuttuun Tatooinen kaksoisauringonlaskuun. [muokkaa] Rooliluettelo[muokkaa] SoundtrackSithin koston soundtrack julkaistiin 3. maaliskuuta 2005.
[muokkaa] Triviaa
VAROITUS: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
[muokkaa] Aiheesta muuallaEpisodi I – Pimeä uhka | Episodi II – Kloonien hyökkäys | Episodi III – Sithin kosto | Episodi IV – Uusi toivo | Episodi V – Imperiumin vastaisku | Episodi VI – Jedin paluu
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||