|
|
TyökalutMuilla kielillä
|
Suomi
Suomen tasavalta eli Suomi (ruots. Republiken Finland, Finland) on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin. Se rajautuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin, neljäs naapurimaa Viro sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella. Ahvenanmaa on Suomen demilitarisoitu maakunta, jolla on itsehallinto. Suomi on verraten harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta[4] keskittyvät pääosin maan etelä- ja keskiosiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta Suomi kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen ja kasvillisuusvyöhykkeistä pääosin pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (puhujia 91,2 prosenttia väestöstä vuoden 2007 lopussa) ja ruotsin (puhujia 5,46 prosenttia)[5] ja kansankirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 81,7 prosenttia vuoden 2007 lopussa) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan maailmassa sijalle 11 inhimillisen kehityksen indeksillä[6] ja sijalle 12 bruttokansantuotteella mitattuna.[7] [muokkaa] NimiSanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin Suomenlahden ympäristöä ja sittemmin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin se olisi samaa juurta kuin esimerkiksi latinan homo, ihminen.[8] Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, latviassa ja liettuassa.[9] Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla "Gravis admodum" saattaa olla ensimmäinen asiakirjalähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi läntisen Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egillin, Kalju-Grímrin pojan, saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Se on tarkentunut sitten Varsinais-Suomeksi, ensimmäisen kerran 23. tammikuuta 1229, seuraavaksi vasta 1300-luvulla keskiajan asiakirjoissa.[10] Ruotsin liitettyä aiemmin erillisenä hallitun valloitetun Länsi-Karjalan samaan hallintokokonaisuuteen muun valloittamansa alueen kanssa vuonna 1340[11] alettiin uutta hallintokokonaisuutta nimittää "Itämaaksi" (ruots. Österland), erotuksena aiemmin valloitetusta läntisestä Suomesta; nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran 6. joulukuuta 1344[12]. Kuitenkin termi Finland esiintyy jo 1300- ja 1400-luvuilla toisinaan rinnasteisena Österlandille. Termi "Finland" vakiintui vähitellen koko Ruotsiin liitetyn alueen, siis läntisen Suomen ja Länsi-Karjalan yhteiseksi nimeksi ennen muuta 1400-luvun jälkipuoliskolla, mutta sitä käytettiin samanaikaisesti myös Varsinais-Suomesta. Lukija joutuu aina päättelemään asiayhteydestä, kummasta on kyse, aivan samoin kuin Svecia -termin kohdalla onko kyse koko Ruotsista vaiko vain Sveanmaasta. Viimeksi termiä Österland käytti Kustaa Vaasa vuonna 1525.[13] [14] Pohjanmaata Suomi-käsite ei kuitenkaan aina sisältänyt vielä 1700-luvullakaan. [15] [muokkaa] Historia
[muokkaa] Esihistoria
[muokkaa] KivikausiJos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[16] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan.[17] Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan alueeseen, joka ulottui laajasti Veikseliltä Uralille.[18] Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200–1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljely- ja karjanhoitokokeiluja. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo jostain kivikauden vaiheesta lähtien, mutta tarkemmasta ajankohdasta on erimielisyyttä. [muokkaa] Pronssi- ja rautakausiSuomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista.lähde? Raudan valmistustaito saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla yhteydet Baltiaan ja Skandinaviaan vilkastuivat. Merovingi- ja viikinkiajalla etenkin maan eteläalueiden väestö kasvoi ja asutus levisi Hämeessä ja Savossa. Viimeistään 1000-luvulla Suomi päätyi myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.lähde? [muokkaa] Osana Ruotsia
[muokkaa] KeskiaikaLäntinen Suomi liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa. Ensimmäinen ristiretki Suomeen 1150-luvulla on tarunomainen tapahtuma, jonka todenperäisyydestä on väitelty paljon. Nykytutkimuksessa on usein omaksuttu kanta, jonka mukaan Suomen valloitus alkoi vasta 1200-luvun puolivälissä, kun Birger-jaarli, kuten Lyypekin kaupunginkronikka asian ilmaisee, "pakotti Suomen Ruotsin kruunulle". Ensimmäinen asiakirja, jossa Suomi on selkeästi osa Ruotsia, on päivätty 11.2.1253.[19] Ruotsin ja Novgorodin välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin säilyneiden lähteiden mukaan ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomen laamanni sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio. 1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla. [muokkaa] 1500- ja 1600-luvutKustaa Vaasan valtakaudella Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martti Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi.[20] 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja ruotsin kielen asema Suomessa vahvistui kun Ruotsista tuli Suomeen virkamiehiä.[21] Hallintoa kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla. 
[muokkaa] 1700-luku1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721 isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen, jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa. [muokkaa] Autonomian aika
[muokkaa] Suomen suuriruhtinaskuntaVenäjä ryhtyi sotaan Ruotsia vastaan helmikuussa vuonna 1808, koska ruotsalaiset kieltäytyivät liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkuun. Näin syttyneen Suomen sodan tuloksena Ruotsin kuningaskunnan kahdeksan itäistä suomalaismaakuntaa liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja niistä muodostettiin Suomen suuriruhtinaskunta. Se säilytti Ruotsin vallan aikaisen kielen, uskonnon sekä lainsäädännön, ja sillä oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Venäjän alaisuudessa, emämaan keskusjohdon ja suomalaisten aloitteellisuuden yhteisvaikutuksesta suuriruhtinaskunnalle muotoutui ajan myötä autonomia, joka laajeni 1800-luvun lopulle asti. Vuoden 1809 vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.[22] [muokkaa] Modernisoituva SuomiSuomen kehitystä 1850-luvulta eteenpäin leimasivat voimakas väestönkasvu, kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n, myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulta lähttien valtiopäivät saivat kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen säännöllisesti. Aleksanteri III valtakaudella 1880-luvulla Suomen säädyt saivat lisäksi lakien esitysoikeuden.[23] Suomen ensimmäinen rautatie valmistui, ja ensimmäinen liikepankki otettiin käyttöön 1860-luvulla. Elinkeinojen vapautumisen ja liikenneyhteyksien kehittymisen seurauksena myös muuttoliike ja kaupungistuminen kiihtyivät. Näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja sekä oma tullilaitos. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia. Käsi kädessä edellä mainitun kehityksen kanssa kulkivat koululaitoksen ja kansansivistyksen voimakas kehittäminen, naisen aseman kohentuminen sekä työväenliikkeen synty. Taiteeseen ja kulttuuriin kehitys toi tullessaan Suomen taiteen kultakauden ja suomenkielisen kirjallisuuden nousun. Tänä aikana suomalaisten keskuudessa syntyi käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona. Tämä johti ristiriitoihin venäläisten kanssa, koska samaan aikaan emämaassa oli menossa päinvastainen kehitys: Venäjän valtiorakenteen yhtenäistäminen ja tiivistäminen. Seurauksena olivat vuosina 1899-1905 ja 1908-1916 suomalaisiin kohdistetut valtakunnallistamis- eli venäläistämistoimet. Suomalaiset ovat kutsuneet näitä, kansakuntaa yhdistäneitä ajanjaksoja sortokausiksi.[24] Ensimmäisen venäläistämiskauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka seurauksena suomalaiset saivat yleisen äänioikeuden ja kansanedustuslaitoksen, eduskunnan. Tämän seurauksena maahan syntyi nykyaikainen puoluejärjestelmä. Siten myös Suomen poliittinen kehitys alkoi lopulta seurata muuta yhteiskunnassa ilmennyttä modernisaatiota.[25] [muokkaa] Itsenäinen Suomi
[muokkaa] Maaliskuun ja lokakuun 1917 vallankumouksetEnsimmäinen maailmansota aiheutti Venäjän keisarikunnan sisäisen romahduksen keväällä 1917 ja taistelun maan hallinnasta. Myös Suomen suuriruhtinaskunta hajosi ja seuranneessa sekavassa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi 6. joulukuuta 1917. Venäjän hajaannusta oli kuitenkin seurannut vastaava valtatyhjiö sekä oikeiston ja vasemmiston välinen taistelu vallasta Suomessa, jossa siirtyminen säätyjärjestelmästä parlamentarismiin oli parhaillaan menossa. Valtataistelu pirstoi suomalaisen yhteiskunnan ja esti kansallisen yksituumaisuuden ja rauhallisen kehityksen. Lisäksi maassa vallitsi uhkaava elintarvikepula. Suomessa oli edelleen hajoamistilassa olleen Venäjän armeijan joukkoja, ja keisarillisen Venäjän poliisi- ja santarmilaitos olivat lakanneet olemasta. Järjestysvaltaa hoitamaan oli perustettu keväästä 1917 alkaen järjestyskaarteja, jotka alkoivat jakautua aseistetuiksi työväen järjestyskaarteiksi ja punakaarteiksi ja porvariston suojeluskunniksi (valkokaarteiksi), valtataistelun ja yhteiskunnan hajoamisen seurauksena. Yrityksistä huolimatta Suomeen ei kyetty luomaan poliittisesti vahvaa ja laajaa tukea nauttinutta hallitusta. Sen sijaan vasemmisto ja oikeisto pyrkivät ratkaisemaan ongelmat vain omista lähtökohdistaan. Vuoden 1917 loppuun mennessä punakaarteista ja suojeluskunnista muodostui lopulta keskeinen valtatekijä, ja siten sisäpoliittisen tilanteen kehitystä säätelivät enenevässä määrin kaksi keskenään vallasta kilpailevaa sotajoukkoa, joiden välinen jännitys purkautui aseellisiksi kahakoiksi jo marraskuun 1917 suurlakon aikana.[26] [muokkaa] SisällissotaTammikuun 1918 aikana keväästä 1917 lähtien kiihtynyt vastakkainasettelu kärjistyi punaisten ja valkoisten väliseksi sisällissodaksi 27. tammikuuta 1918. Suomi jakaantui punaisten Etelä-Suomea Helsingistä käsin hallitsemaan punaiseen Suomeen ja valkoisten Keski- ja Pohjois-Suomea Vaasasta käsin hallitsemaan valkoiseen Suomeen. Sisällissodassa valkoiset saivat merkittävää tukea keisarilliselta Saksalta ja punaiset Neuvosto-Venäjän bolševikeilta. Sotaan osallistui vajaat 200 000 suomalaista ja noin 20 000 ulkomaista sotilasta. Suomalaisarmeijoissa merkillepantavaa oli alaikäisten lapsisotilaiden suuri osuus, ja myös naisten osallistuminen sotaan. Valkoiset voittivat sodan. Tämä johtui punakaartien alkeellisesta taistelutaidosta, saksalaisten laatuyksiköiden sotilaallisesta tuesta Vaasan senaatille ja valkoisten käytössä olleista ammattiupseereista, jotka mahdollistivat heikosti koulutettujen suojeluskuntien ja asevelvollisten joukkojen tehokkaamman käytön. Valkoisen armeijan voittoon päättynyt taistelu Tampereen kaupungista ja Saksan armeijan osastojen maihinnousut Hangossa ja Loviisassa sekä saksalaisten suorittama Helsingin valtaus olivat sodan kannalta ratkaisevat tapahtumat. Sodan molemmat osapuolet harjoittivat poliittista terroria yhtenä sodankäynnin muotona. Terrorissa sai surmansa kaikkiaan noin 11 000-13 000 uhria. Sodan jälkeen noin 70 000 punaista ja punaiseksi epäiltyä suljettiin vankileireille, valtiorikosoikeuksien tuomittaviksi. Vuoden 1918 sisäisen sodan romahduttaman elintarviketilanteen ja hävinneen osapuolen huonon kohtelun vuoksi leireillä menehtyi kesän 1918 aikana nälkään ja tauteihin (erityisesti espanjantautiin) noin 13 000 henkeä. Sisällissodassa sai surmansa kaikkiaan noin 37 000 ihmistä.[27] [muokkaa] Tasavalta vakiintuuSisällissodan aikana ja sen jälkeen Suomi liittyi Saksan valtapiiriin. Maahan valittiin saksalainen kuningas lokakuussa 1918 ja maaliskuussa 1918 Suomen sotilas- ja kauppapolitiikka oli sidottu Saksaan. Tämä supisti merkittävästi suomalaisten itsenäisyyttä. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä marrakuussa 1918 Saksan tappioon Suomen itsenäisyys toteutui konkreettisesti, maasta muodostettiin tasavaltainen demokratia sekä sen ulkopolitiikka suuntautui Länsi-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Saksalaisuuntauksen päättyminen vahvisti maltillisten väestöryhmien asemaa Suomessa, mikä teki sovinnollisen sisäpolitiikan mahdolliseksi. Merkittävimmät vasemmiston toiveet kuten torpparivapautus, oppivelvollisuuslaki ja uskonnonvapaus toteutuivat vapaamielisten porvarien ja maltillisten palanneiden sosiaalidemokraattien yhteistyönä. Tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittu K. J. Ståhlberg vakiinnutti suomalaisen parlamentarismin, jossa eduskunnan lisäksi presidentillä oli tärkeä asema.[28] 
[muokkaa] Yhteiskunnallinen levottomuus
Vuonna 1928 Suomessa alkanut talouslama aiheutti kommunistien ja äärioikeiston voimistumisen. Vahva äärioikeistolainen Lapuan liike vaati kommunistien toiminnan kieltämistä lainsäädännöllä, mikä myös toteutui. Poliittinen kenttä oikeistolaistui, mikä näkyi kokoomuksen P. E. Svinhufvudin valinnassa tasavallan presidentiksi vuonna 1931. Lapuan liikkeen jäsenet sieppasivat ja pahoinpitelivät, eli muiluttivat satoja vasemmistolaisia kesällä 1930. Vuonna 1932 Lapuan liikkeen toiminta huipentui Mäntsälän kapinaan, joka kukistui verettömästi kansan pääosan ja puolustusvoimien annettua tukensa tasavaltaa puolustaneelle presidentti Svinhufvudille. 1930-luvun laman synnyttämä työttömyys kasvatti monin paikoin yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Monet suomalaiset liikkuivat maan sisällä työn perässä. Noin 10 000 suomalaista loikkasi Neuvostoliittoon vuosina 1918–1939. Monet tekivät tämän lama-aikana paremman elämän toivossa. Suuri osa näistä emigranttisuomalaisista surmattiin Stalinin vainoissa Tšeljabinskissä vuonna 1938.[29][30][31] Suomalaisten joukkomurha tunnetaan Venäjällä nimellä "Suomalaisten joukkotuho Uralilla".lähde? [muokkaa] Heikkenevä turvallisuustilanneEuroopan poliittinen tilanne kiristyi 1930-luvulla, ja vuodesta 1935 alkaen oli selvää, että Suomen turvanaan pitämä Kansainliitto ei kyennyt takaamaan vakavasti otettavaa turvallisuutta pienille maille. Tämä johti ulkopolitiikan linjan muuttumiseen. Suomi alkoi varustautua resursseihinsa nähden melko voimakkaasti ja haki turvaa pohjoismaisesta yhteistyöstä. Sisäpolitiikassa maailmanpoliittinen tilanne näkyi entistä suurempana sovinnollisuutena vasemmiston ja oikeiston välillä. Tämä loi pohjan myöhemmälle talvisodan hengelle.lähde? [muokkaa] TalvisotaVuonna 1938 Neuvostoliitto esitti ensimmäisen kerran epävirallisesti alueluovutuksia Karjalan kannaksella. Tällöin Suomi kieltäytyi ehdottomasti. Seuraavan vuoden syksyllä, kun toinen maailmansota oli alkanut, Neuvostoliitto vaati Suomelta tukikohtaa Hangossa ja alueluovutuksia Kannaksella. Samanlaiset vaatimukset esitettiin myös Baltian maille. Toisin kuin ne, Suomi ei suostunut vaatimuksiin, minkä seurauksena Neuvostoliitto aloitti marraskuun 1939 lopussa talvisodan. Sota päättyi maaliskuussa 1940, kun Neuvostoliitto saavutti tavoitteensa Leningradin suojaamiseksilähde?. Lisäksi Suomi joutui luovuttamaan laajoja maa-alueita Karjalasta ja Lapin Sallasta. Alueiden väestö evakuoitiin muualle Suomeen. [muokkaa] Välirauhasta jatkosotaanVälirauhan aikana Neuvostoliiton ja Suomen suhteet säilyivät kireinä. Saksalaisten miehitettyä Norjan Suomi sopi Petsamon nikkelituotannon luovutuksesta saksalaisille, salli saksalaisten joukkojen kuljetukset alueensa läpi, ja hankki maasta aseita. Samaan aikaan Neuvostoliitto painosti Suomea vaatimuksilla alueluovutuksista, kauttakulusta ja nikkelituotannosta. Ulkomaankaupan vähyydestä kärsivässä Suomessa Liinahamarin satama Petsamossa oli ainoa vapaa reitti valtamerille. Suomelle ja Natsi-Saksalle kehittyivät läheiset asevelisuhteet, ja Saksan hyökätessä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Suomi aloitti myös hyökkäyksen. Jatkosodassa Suomi valloitti vanhan valtioalueensa takaisin Saksan tuella, sekä miehitti Itä-Karjalan. Pohjois-Suomessa puolustus ja rintamavastuu oli luovutettu saksalaisjoukoille. Kesäkuussa 1944 alkaneen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tuloksena rintamalinja siirtyi kuitenkin lähelle talvisodan rajoja. Presidentti Risto Ryti erosi ja hänen tilalleen nousi sota-ajan ylipäällikkö, Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim. Syyskuussa 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välille tehtiin välirauhansopimus, joka edellytti saksalaisten joukkojen häätämistä Suomesta. Jatkosodan jälkeen Suomen Neuvostoliitolle menettämät maa-alueet liitettiin osaksi Karjalais-suomalaista sosialistista neuvostotasavaltaa. [muokkaa] Rauhan tultuaSodan jälkeen Suomella oli merkittävä määrä selvitettäviä ongelmia. Saksan kanssa jouduttiin käymään Lapin sota entisten aseveljien karkottamiseksi Lapista. Karjalasta evakuoitu siirtoväki sekä rintamamiehet oli asutettava. Lisäksi maan oli maksettava suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle, ja estettävä sen vaikutusvallan liiallinen kasvu. Ulkopoliittiseksi linjaksi muodostui Paasikiven–Kekkosen linja. Linja pyrki ottamaan huomioon Neuvostoliiton turvallisuusintressit, mutta estämään sen liiallisen vaikutuksen sisäpolitiikkaan. Toisin kuin muissa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin jääneissä maissa, kommunistit eivät nousseet valtaan Suomessa, vaikka vaaran vuosina kommunistien vallankaappauksen uhkaa pidettiin todellisena. Merkittävänä syynä oli se, että Neuvostoliitto ei sotilaallispoliittisen kokonaistilanteen vuoksi halunnut tukea suomalaisten kommunistien mahdollisia vallankaappaussuunnitelmia millään tavoin.[32] Kommunistit joutuivat jättämään hallituksen vuonna 1948, Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja Yhdistyneisiin kansakuntiin vuonna 1955 ja sai Neuvostoliitolle tukikohdaksi vuokratun Porkkalan takaisin vuonna 1956. Toisaalta Suomi joutui vuonna 1948 solmimaan YYA-sopimuksen, joka sitoi Suomen sotilaallisesti Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. [muokkaa] Kekkosen kausi
Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden (1956–1981) aikana Suomi muuttui maatalousmaasta moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Tämän seurauksena maaseutu alkoi tyhjetä 1960-luvulta alkaen maaseutuväestön muuttaessa teollisuuskeskuksiin ja Ruotsiin. Samalla yhteiskunnan koulutustaso alkoi merkittävästi nousta peruskoulujärjestelmään siirtymisen ja korkeakoulutuksen voimakkaan laajenemisen myötä. Taloudellisesti Suomi integroitui länteen liittymällä EFTAan ja solmimalla vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Poliittisesti Kekkosen pitkä presidenttikausi oli kuitenkin hajanainen. Kekkonen käytti suurempaa valtaa kuin kukaan toinen Suomen presidentti ja hallitukset jäivät lyhytikäisiksi. Vakaan eduskuntaenemmistön saaminen hallituksen taakse oli vaikeaa, sillä eri puolueet olivat eri aikoina paitsiossa ulkopoliittisista syistä. 1970-luvulla Neuvostoliiton vaikutus sisäpolitiikkaan kasvoi.lähde? [muokkaa] 1980-luvulta syvään lamaanMauno Koiviston presidenttikaudella Suomi siirtyi parlamentaristiseen hallintoon, jossa hallitukset istuvat koko vaalikauden. Samalla itänaapuriin alettiin ottaa varovaisesti etäisyyttä. Neuvostoliiton hajotessa Suomen idänkauppa tyrehtyi, mikä yhdessä 1980-luvulla toteutetun rahoitusmarkkinoiden hallitsemattoman vapautuksen kanssa syöksi Suomen syvään taloudelliseen lamaan. Lamaa seurannut suurtyöttömyys on purkautunut vain hitaasti. Ulospääsytieksi Suomi valitsi talouden voimakkaan liberalisoinnin ja entistä tiiviimmän integraation Eurooppaan. Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksan yhdistymisen luomaa tilannetta Koivisto hyödynsi sanomalla irti YYA-sopimuksen sekä Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset, Suomen aseistautumista rajoittaneet artiklat. [muokkaa] Euroopan unionin jäseneksiEuroopan unioniin maa liittyi vuonna 1995, minkä jälkeen Suomi on pyrkinyt olemaan mukana kaikissa unionin rakenteissa. Yhteisvaluutta Euron käyttöön Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa vuonna 2002.[33] [muokkaa] Hallinto ja politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri. Virallisessa kielenkäytössä pääministeri ja muut ministerit muodostavat valtioneuvoston, mutta arkikielessä valtioneuvostoa kutsutaan lähes poikkeuksetta hallitukseksi. Virallisessa kielenkäytössä hallituksen taas muodostaa valtioneuvosto ja presidentti yhdessä.[34] [muokkaa] Hallinto
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.lähde? Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.lähde? Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.lähde? [muokkaa] Valtion aluehallinto
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on nykyään viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.lähde? Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit jaettiin vuoden 2008 alkuun edelleen 90 kihlakuntaan.[35] Kihlakuntajako on kuitenkin toistaiseksi voimassa valtion paikallishallintoviranomaisten toimialuejakojen perustana.[36] [muokkaa] Paikallishallinto
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alussa 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako, ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.lähde? [muokkaa] Paikallinen aluehallinto
Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.lähde? Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.lähde? Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta, ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.lähde? [muokkaa] Puolustusvoimat
Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on nykyään (2008) amiraali Juhani Kaskeala.[37] Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus Suomessa on maailman korkeimpia. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla. Asevelvollisuus alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.lähde? [muokkaa] Maantiede ja luonto
Suomen kallioperä kuuluu vanhaan fennoskandian kilpeen, jossa vain pienet osat ovat nuorempia kuin 1 800 miljoonaa vuotta. Peruskallio on monin paikoin näkyvillä. Kallioperän vanhinta osaa on Itä- ja Pohjois-Suomen 2 800–2 700 miljoonaa vuotta sitten syntynyt arkeeinen kallioperä. Pääosan Suomen kallioperästä muodostavat 1 930–1 800 miljoonaa vuotta sitten varhaisproterotsooisella kaudella syntynyt svekofenninen kallioperä. Pohjois-Lapissa on merkittävä granuliittimuodostuma. Nuoremmista kallioperistä merkittävin on Etelä-Suomen 1 650–1 540 miljoonaa vuotta sitten keskiproterotsooisella kaudella syntyneet rapakivigraniitit.[38] Suomen pinta-ala on 338 419,31 km². Maankohoamisen vuoksi pinta-ala kasvaa vuosittain n. 7 km². Maapinta-alasta rakennetun maan osuus on neljä prosenttia. Maatalousmaata on noin yhdeksän prosenttia, metsää 77 prosenttia ja muuta maata kymmenen prosenttia.[39] Maan eteläosa ja Pohjanmaan rannikko on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren Lapin korkeimmat tunturit kuuluvat Skandeihin, jonka kallioperä on iältään 400–450 miljoonaa vuotta. Suomen korkein kohta on Skandeihin kuuluva Haltitunturi, joka kohoaa 1 324 metriin merenpinnasta.[40] Yleisin kivennäismaalaji on moreeni, jonka päälle on paikoin kasautunut savikkoa tai muodostunut eloperäisistä maalajeista turvetta. Viimeisen jääkauden lopulla syntyneet jäätikön reunan suuntaiset reunamuodostumat ja liikesuunnan mukaiset harjut ovat Suomelle tunnusomaisia maastonmuotoja. Reunamuodostumista merkittävimmät ovat Salpausselät, jotka kulkevat Etelä-Suomen poikki lounaasta koilliseen. Pitkittäisharjuista tunnetuimpia ovat Pyynikin harju Pirkanmaalla, joka on maailman korkein soraharju, sekä Punkaharju Saimaan Puruvedellä. Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriälähde?. Suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Runsasjärvisintä aluetta on Järvi-Suomi. Järvet ovat rikkonaisia, runsassaarisia ja matalia, keskisyvyys on 7 metriä. Järvet muodostavat jokien välityksellä järvireittejä ja nämä vesistöjä. Suurimmat vesistöt ovat Vuoksen, Kymijoen, Kokemäenjoen, Oulujoen ja Kemijoen vesistöt. Järvien tapaan myös rannikot ovat rikkonaisia ja runsassaarisia. Saaristomeri ja Ahvenanmaa muodostavat Euroopan toiseksi monisaarisimman saariston. Suurin saari on Saimaalla sijaitseva Sääminginsalo (1 069 km²) ja toiseksi suurin Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.lähde? Suomi kuuluu kasvillisuusvyöhykkeissä pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen Lapin tunturipaljakoita ja Lounais-Suomen tammivyöhykettä lukuun ottamatta. Maa on pääosin metsien ja metsäisten soiden peittämää: pinta-alasta 250 000 neliökilometriä on joko metsää, kitumaata tai suota. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon, ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsien valtapuulajit ovat mänty, kuusi ja koivut. Muita Suomessa luonnostaan tavattavia puulajeja ovat haapa, kotipihlaja, harmaa- ja tervaleppä sekä monet pajulajit. Keski-Suomeen saakka kasvaa metsävaahtera ja metsälehmus. Harvalukuisia vain Etelä-Suomessa kasvavia puita ovat tammi, saarni ja pähkinäpensas. Metsien kasvupaikkatyypit vaihtelevat karuista jäkälä-puolukka -pohjaisista kuivista kankaista kosteampiin mustikkaa kasvaviin tuoreisiin kankaisiin ja reheviin ruohovartisia kasveja (kuten vuokkoja, saniaisia ja leinikkejä) kasvaviin lehtoihin. Eläinmaantieteellisesti Suomi kuuluu palearktiseen alueeseen, jonka eläimistö on tyypillistä pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle. Nisäkkäitä on tavattu kaikkiaan yli 60 lajia, joista yleisiä ovat muun muassa orava, metsäjänis ja kettu. Suurista nisäkäslajeista esiintyvät karhu, susi, hirvi ja peuran alalajit metsäpeura ja poro, joka on kesytetty tunturipeurasta. Lintulajeja on tavattu noin 450[41], joista suurin osa on muuttolintuja. Kalalajeja on yli 70 ja matelija- ja sammakkolajeja 11. [muokkaa] IlmastoSuomen ilmasto on maan sijainnin takia väli-ilmasto, jossa on meri- tai mannerilmaston piirteitä riippuen ilmavirtauksien suunnasta. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti keskileveysasteilla suurimmaksi osaksi pohjoisten leveyspiirien 60° ja 70° välillä ja Atlantilla Skandinavian länsipuolella virtaava Golfvirta, joka kohottaa Suomen lämpötilaa korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin.[42] Golfvirran aiheuttama lämpötilan korotus on noin 6–11 °C.[43] Myös Itämeri lahtineen kohottaa talvilämpötiloja rannikoilla ja suurimmat järvet niiden lähiympäristössä. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on lounaisimmassa Suomessa 5,5 °C. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen, mutta on kuitenkin matalimmillaan maan luoteisimmissa osissa.[44] Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiön takia Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolla hieman myöhemmin ja kesän jonkin asteista säännöllisyyttä lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä.[45] Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin sekä syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.[46] Köppenin ilmastoluokituksessa Suomi kuuluu kylmätalvisiin ilmastoihin, jossa sadetta saadaan suhteellisen tasaisesti ympäri vuoden. Lämpimin kuukausi on keskilämpötilaltaan alle 22 °C. Maan eteläosissa neljä kuukautta ylittää keskilämpötilaltaan +10 °C (kesäkuu–syyskuu). [muokkaa] VuodenajatSuomessa on neljä vuodenaikaa, jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat:
[muokkaa] Talous
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
