|
Työkalut |
Stam1na
Stam1na (lausutaan [stamina]) on lemiläinen, suomeksi laulava metalliyhtye, jonka musiikissa on vaikutteita sekä progressiivisesta metallista, goregrindista, crust punkista, thrash metalista, speed metalista että metalcoresta. Yhtye on saavuttanut julkaisuillaan Suomen albumi- ja singlelistan kärkipaikan, Emma-palkinnon ja kultalevyn.
[muokkaa] HistoriaStamina aloitti toimintansa kesällä 1996. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat laulaja-rumpali Antti Hyyrynen, basisti Jaakko Häkli ja kitaristi Pekka Olkkonen. Pian yhtyeeseen liittyi rumpali Teppo Velin, ja Hyyrynen siirtyi toiseksi kitaristiksi.[1] Vuosien 1997 ja 2004 välillä yhtye julkaisi useita demoja, joista ensimmäiset olivat englanninkielisiä, ja yhden omakustanteen kunnes se solmi levytyssopimuksen Mokoma-yhtyeen jäsenten perustaman Sakara Records -levy-yhtiön kanssa syksyllä 2004. Staminan ensimmäinen julkaisu Sakara Recordsin suojissa oli 26. tammikuuta 2005 ilmestynyt single Kadonneet kolme sanaa. Yhtyeen esikoisalbumi Stam1na ilmestyi 2. maaliskuuta 2005 ja nousi parhaimmillaan Suomen albumilistan 13. sijalle.[2] Yhtyeen kokoonpano on pysynyt alkuajoista lähtien muuttumattomana basistia lukuun ottamatta. Esikoisalbumilla bassoa soitti vielä laulaja-kitaristi Hyyrynen, ja kokoonpano täydentyi nykyisekseen, kun albumin julkaisua seuranneilla kiertueilla sessiomuusikkona soittanut Kai-Pekka Kangasmäki kiinnitettiin yhtyeen vakituiseksi jäseneksi Rieskaa tauluun -kiertueen päätöskonsertissa Tavastialla syksyllä 2005. Finnish Metal Expo -tapahtuman yhteydessä 17. helmikuuta 2006 järjestetyssä Finnish Metal Awards -gaalassa yhtye palkittiin vuoden 2005 tulokkaana ja Hyyrynen parhaana laulajana.[3] Staminan toinen albumi Uudet kymmenen käskyä ilmestyi 10. toukokuuta 2006. Albumi sijoittui ensimmäisellä listaviikollaan sijalle kolme ja pysyi listalla kaikkiaan 14 viikkoa.[4] 27. syyskuuta 2006 julkaistu single Likainen parketti toi mukanaan yhtyeen ensimmäisen listan kärkisijan.[5] Marraskuussa 2006 Stamina teki Sakaran muiden yhtyeiden Mokoman ja Rytmihäiriön kanssa seitsemän konsertin mittaisen yhteiskiertueen, josta julkaistiin Sakara Tour 2006 -DVD toukokuussa 2007. Uudet kymmenen käskyä palkittiin vuoden 2006 metallialbumina ÄKT:n Emma-gaalassa 10. maaliskuuta 2007.[6] Samassa yhteydessä yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia tuottanut Miitri Aaltonen oli ehdolla vuoden tuottajaksi.[7] Kesästä 2007 lähtien Staminan livekokoonpanoon on kuulunut kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki, joka vieraili jo Uudet kymmenen käskyä -albumilla.[8] Lokakuussa 2007 Stamina konsertoi Baltiassa ja Saksassa Apocalyptican ja Sturm und Drangin kanssa.[9] Ennen kiertuetta saksalainen ZYX Music -levy-yhtiö julkaisi yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Benelux-maissa.[10] Joulukuussa Lemin kunta myönsi yhtyeelle Lemin kello -palkinnon ”tunnustukseksi kotiseudun myönteisestä esillä pitämisestä nuorison parissa ja hyvästä menestyksestä kansallisilla ja kansainvälisillä estradeilla”.[11] Yhtyeen kolmas albumi Raja ilmestyi 13. helmikuuta 2008 ja nousi Suomen albumilistan ensimmäiseksi.[12] Rajan edeltäjä Uudet kymmenen käskyä palkittiin kultalevyllä kesäkuussa 2008.[13] Elokuussa 2008 yhtye esiintyi Saksan Wacken Open Airissa, joka on maailman suurin metallimusiikkifestivaali.[14] [muokkaa] NimiSana stamina on englantia ja tarkoittaa sisukkuutta tai kestävyyttä. Yhtyeen nimessä olevan numeron yksi on tarkoitus yksilöidä yhtye ja erottaa nimi muista tuotemerkeistä. Aiemmin nimi on kirjoitettu myös muodoissa ”Stamina” ja ”staminA”. [muokkaa] Kokoonpano
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Kiertueet
[muokkaa] Palkinnot
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||