|
|
TyökalutMuilla kielillä
|
Kiina
Kiinan kansantasavalta (yksinkertaistetut merkit: 中华人民共和国; perinteiset merkit: 中華人民共和國; pinyin: Zhōnghuá Rénmín Gònghéguó), josta yleensä käytetään nimitystä Kiina (yksinkertaistetut merkit: 中国, perinteiset merkit: 中國, pinyin: Zhōngguó), on maa Itä-Aasiassa. Kiina on 1,3 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja edustaa noin viidesosaa maapallon väestöstä. Kiinan naapurimaita ovat muun muassa Intia, Nepal, Bhutan, Myanmar, Laos, Vietnam, Venäjä, Korean demokraattinen kansantasavalta, Pakistan, Mongolia, Kirgisia ja Kazakstan. Kiinan kulttuuripiiri on kirjava, vuosituhansia vanha ja usein jakautunut moniin valtioihin, joita on yhdistänyt vähintäänkin kirjoitusmerkit. 1940-luvulla Kiinan kommunistinen puolue ja tasavaltalainen Guomindangin sotivat Kiinan sisällissodassa, joka päättyi kommunistien miehitettyä manner-Kiinan ja tasavaltalaisten vetäydyttyä Taiwaniin. Vuonna 1949 julistettu Kiinan kansantasavalta toteutti laajoja sosialistisia taloudellisia ja kulttuurisia uudistuksia, merkittävimpinä kollektivisointi Suurella harppauksella ja porvarillisten ajatusten tuhoaminen Kulttuurivallankumouksella, joiden seurauksena Kiinasta tuli yksi maailman köyhimmistä, tiukimmin kontrolloiduista maista ja ihmisiä kuoli kymmeniä miljoonia. 1970-luvulla kommunistinen puolue alkoi suhtautua avoimemmin Japanin ja muiden Aasian maiden kehitysmalliin ja avasi yhteydet ulkomaailmaan. Uudistukset ovat vieneet Kiinaa vapaampaan suuntaan viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kapitalismi sallittiin ensiksi valituissa rannikkokaupungeissa, mutta on sallittu etenevissä määrin muillekin kiinalaisille. Kiinan nopea kehitys äärimmäisestä köyhyydestä nykyiseen asemaan on saanut huomiota. Menestys on nostanut sen taloudellista, poliittista, sotilaallista, tieteellistä, teknologista ja kulttuurista merkitystä. Kiina on nykyään mm. maailman kolmanneksi suurin tuoja ja toiseksi suurin viejä. Kiinassa käytetään puolet maailman teräksestä ja kolmasosa betonista.
[muokkaa] Historia
Kiina kuuluu maailman vanhimpiin sivilisaatioihin, joissa on katkeamaton historia. Sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eaa. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti vain noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa. Kiinalaiset ovat keksineet muun muassa kirjanpainotaidon (Tang-dynastia), paperin valmistuksen (Han-dynastia), ruudin ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa), kompassin, leijat, paperirahan (Song-dynastia) ja pankkiluotot (Song-dynastia). Kiinan bruttokansantuote henkeä kohti oli tuhannen vuoden ajan Länsi-Eurooppaa korkeampi. Ming-dynastian aikana kehitys pysähtyi ja BKT henkeä kohti ei noussut käytännössä lainkaan 300 vuoteen.[1] 1800-1900 Kiina eristäytyi kunnes länsimaat pakottivat sen avautumaan kansainväliselle kanssakäymiselle Hong Kongissa ja muissa satamissa. Japani miehitti Kiinan osia 1940-luvulle asti kunnes kiinalaiset, amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot ajoivat Japanin pois. 1940-luvulla Kiinan kommunistinen puolue ja tasavaltalainen Guomindangin sotivat Kiinan sisällissodassa, joka päättyi kommunistien valloitettua koko manner-Kiinan ja tasavaltalaisten vetäydyttyä Taiwaniin. Kiinan kansantasavalta perustettiin 1. lokakuuta 1949 Mao Zedongin julistaessa sen syntyneeksi Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla. Mao tunnettiin kirjallisuutta opiskelleena intellektuellina, joka oli noussut puolueen huipulle sisällissodan myötä.[2] Hänen valta kasvoi nopeasti. Mao jatkoi Kommunistisen puolueen puheenjohtajana ja siten maan johtajana. Neuvostoliitto tunnusti kansantasavallan lähes välittömästi, Itä-Euroopan maat ja suurin osa Länsi-Euroopankin maista tunnusti sen 1950 vaikka diplomaatit karkoitettiinkin.[2] Heti itsenäistyä kiinalaiset tukivat Kim Il-sungin Pohjois-Korean hyökkäystä Etelä-Koreaan Korean sodassa 1950. YK-joukkojen tehtyä maihinnousun Mao näki mahdollisuuden sotia länsimaiden kanssa ja joukot hyökkäsivät YK-joukkojen kimppuun, mutta raskaat tappiot pakottivat vetäytymään.[2] Vuonna 1951 kommunistit marssivat Tiibetiin, joka kuului Qing-dynastiaan ja jonka Kiinaan kuulumisesta ollaan erimielisiä. Neuvostoliiton tuella toteutettu "ensimmäinen viitivuotissuunnitelma" kehitti jonkin taloutta jonkin verran. Kiinan alkuvuosina toteutettiin "Neljä modernisaatiota". Koulutus sosialisoitiin ja maaseudulla osaksi lopetettiin. Vuonna 1957 80% kaupunkien alakoulusta lähtevistä jätettiin ilman koulutusta, koska voimavarat suunnattiin muualle ja osa opettajista oli jo teloitettu oikeistolaisina. Suuri osa korkeakoulutuksesta oli ulkomaalaisten perustamia ja monet olivat saaneet koulutuksen lännessä, jonka vuoksi heidät luokiteltiin tuhottaviksi liberaaleiksi.[2] Koulutuksen alasajon vuoksi vuoksi sukupolvet vuoteen 1976 asti jäivät ilman merkittävää koulutusta. 1957 aloitettiin "100 kukkaa kampanja", jonka jälkeen porvarismista epäiltyjä "uudelleenkoulutettiin" tai teloittiin "Oikeistolaisuuden vastaisen liikkeen" voimin vuodesta 1959. Samana vuonna Kiina valloitti myös alueita Intialta. Toinen viisivuotissuunnitelma, vuosien 1958 ja 1963 välinen Suuri harppaus pyrki luomaan pieniä raskaasti verotettuja kollektiiveja. Se tappoi arviolta 14-43 miljoonaa ihmistä[3] ja kymmenet miljoonat lapset jäivät syntymättä neljän vuoden aikana.[4] Kiinalaiset söivät eri lähteiden mukaan keskimäärin 1200-1534 kaloria eli jopa vähemmän kuin Auschwitziläiset orjatyöläiset ja esimerkiksi perheenäitien työtaakka kollektiiveissa oli 11 tuntia joka päivä.[2] Suuressa harppaus oli ihmiskunnan historian pahin nälänhätä ja uhrien määrä oli samaa luokkaa kuin koko toisessa maailmasodassa. Vuosina 1958–1959 Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kärjistyivät, kun Kiina syytti Nikita Hruštšovin Neuvostoliittoa liian oikeistolaiseksi. Neuvostoliitto lopetti Kiinan ydinaseohjelman auttamisen ja suunnitteli jopa ydiniskua Kiinaan estääkseen Kiinaa saamasta ydinaseen. Yhdessä Neuvostoliiton ja Kiinan välisissä kiistoissa, Kiina marssitti joukkonsa 150km Intian puolelle 1962 saadakseen tahtonsa läpi.[2] Kommunistien havaittua suuren osan väestöstä olevan kuoleman partaalla, Mao Zedong meni syrjään politiikasta ja Liu Shaoqi teki uudistuksia kuten yksityisten peltojen palauttaminen ja tuottajien suurempi autonomia. Vuonna 1964 Kiina kiinasta tuli ydinasevaltio. Kiina auttoi Pol Potia Kambodzassa ja Pohjois-Vietnamin kommunisteja valtaamaan tasavaltalaisen Etelä-Vietnamin Vietnamin sodassa. Vuonna 1966 aloitettiin "Kulttuurivallankumous", jonka päämäärä oli "päästä eroon liberaaleista porvareista" ja jatkaa Liu Shaoqin hidastamaa luokkataistelua. 11 miljoonaa punakaartilaista lähetettiin jahtaamaan jäljellä olevia porvareita ja valvomaan että porvarismia "kritisoidaan" kaikkialla. Ylemmät kouluasteet lopetettiin ja monet hengissä olevat koulutetut teloitettiin. Porvarillisiksi epäillyt vanhat kirjoitukset, taide, museot, temppelit ja muu perintö tuhottiin. Monien tutkijoiden mielestä kiinalaisen kulttuurin pohja hävisi näinä vuosina. Mao nautti laajamittaista suosiota länsimaiden vasemmistolaisten keskuudessa ja maolaisia puolueita perustettiin ympäri maailmaa, mutta ulkomaiden saatua vihjeitä tuhon laajuudesta suosio hiipui. Maasta tiedettiin hyvin vähän sillä ihmisiä ei päästetty maahan sisään tai ulos. Monet tiedoista pohjautuivat Iso-Britannian Hong Kongiin ja muualle karanneiden kiinalaispakolaisten tietoihin. Mao kutsui Richard Nixonille vierailulle 1971 ja pian Jimmy Carterin kaudella Yhdysvallat ja muut länsimaat antoivat YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyden Taiwanin sijaan kommunistiselle Kiinalle. Kulttuurivallankumous kesti vuoteen 1976, jolloin Mao kuoli ja äärivasemmistolainen "Neljän kopla" pidätettiin syyllisenä katastrofeihin. Zhou Enlai luonnosteli ja Deng Xiaoping aloitti "Neljä modernisaatiota". Puolueen edustajat mm. vierailivat kapitalistisessa Japanissa, mutta sosialismi säilytettiin virallisena ideologiana. Kiinan talousuudistukset vuonna 1978 sallivat kapitalismin ensiksi viidessä kommunistisen puolueen tarkkailemassa koekaupungissa: Shenzhen, Zhuhai, Shantou, Xiamen, Hainan. Koulut avasivat toiminnan jälleen, sosialistista ideologiaa vähennettiin, ja ulkomailla opiskeluun myöhennettiin lupia. 1980-luvulla kulutustarvikkeiden säädöstely hylättiin. Vuosina 1981-2001 jääkaappien, pesukoneiden ja sähkötuulettimien yleisyys kasvoi nollasta lähes yhteen yhteen jokaista kaupunkilaista kohti ja puolet vähempään maaseudulla.[1] Kiinalaiset saivat esimerksi avioitua ilman kommunistien lupaa, muuttaa toiseen kaupunkiin, omistaa asunnon ja ostaa monia uusia asioita. Akateemiset, tieteilijät, taitelijat, ja yrittäjät saavat toimia ilman että heitä epäillään oikeistolaisiksi. Kiina hyväksyttiin Maailman kauppajärjestön jäseneksi vuonna 2001. Vuonna 1989 Taivaallisen rauhan aukion demokratiavaatimusten tukahduttaminen asetti kuitenkin rajat poliittiselle vapaudelle ja kommunismin kritisointi on vapaata vain Hong Kongissa ja Macaossa. Ne siirtyivät Kiinalle vuosina 1997 ja 1999, mutta ovat laajasti erillisiä yhteiskuntia. 2000-luvulla Kiinan taloudellisesta noususta tuli jopa yleinen puheenaihe. Tulot ovat jatkaneet mailmaan nopeinta nousua. [muokkaa] Politiikka
Kiinan kansantasavalta on sosialistinen marxismi-leninismin ja maolaisten ajatusten ohjaama valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Kiinan perustuslaki kuvaa maata sosialistiseksi valtioksi, joka on työväenluokan johtama kansan demokraattinen diktatuuri ja perustuu työläisten ja talonpoikien liitolle.[5] Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa. Kiinan hallinnon pääosat ovat:
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa on Kommunistisen puolueen valvonnassa "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta). Maa on vuodesta 1978 lähtien siirtynyt markkinatalousjärjestelmään säilyttäen kuitenkin paljon keskusjohtoisuutta. Kiinan 500 suurimmasta yrityksestä (jotka tuottavat yli 80 % BTK:sta) vuonna 2007 349 yritystä on valtion omistuksessa tai valtion hallinnoimia. Yksityisomisteisia yrityksiä oli 89,[6] mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kiinan ei uskota siirtyvän demokratiaan lähiaikoina. Demokratiaan siirtymistä pidetään mahdollisempana koulutustason nousun, kaupungistumisen ja taloudellisen kehityksen mentyä pidemmälle. Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta. Tärkeitä poliittisia ongelmia ovat kommunismin ajalta periytyvä korruptio ja kasvaneet tuloerot. Hu Jintao on nostanut tärkeäksi poliittiseksi teemakseen maaseudun hyvinvoinnin edistämisen, poistaen muun muassa vuosituhansia vanhan maaveron. [muokkaa] Ulkopolitiikka
Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen ja poliittinen johtaja Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike. Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. Vuonna 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979–1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä. Vuonna 1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin ja asevientikieltoon kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen. Viime aikoina (2004) Ranska ja Saksa pyrkineet poistamaan boikotteja Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa muun muassa Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on hyvät välit moniin maihin, joista erityistä huomiota ovat saaneet hyvät välit mm. Pohjois-Koreaan, Myanmariin, Zimbabween ja Sudaniin. Sillä on Japanin kanssa kiistoja, mutta yhteyksiä on vahvistettu. Etelä-Korean ja Kiinan välit ovat monimutkaiset, sillä Kiina yritti aikaisemmin miehittää Etelä-Korean. Vuosien 2006 ja 2007 aikana Kiinan ja Venäjän suhteiden sanottiin kehittyneen "parhaimmalle tasolle kautta aikojen."[7][8][9] Yhdysvaltain ja Kiinan välit ovat hyvät, mutta toisaalta taustalla on erityisesti Taiwanin tilanne. Mikäli Kiina hyökkäisi Taiwaniin, Taiwan odottaisi Yhdysvaltain tulevan puolustamaan sitä ja vastakkain saattaisi olla kaksi ydinasevaltiota. Kiina vakuuttaa ulkopolitiikkansa olevan rauhallista. [muokkaa] AsevoimatKiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan virallinen sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia, mutta todellisen kulutuksen on arvioitu olevan 2-3 suurempi. Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea muun muassa Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui. Kiinan armeija kasvaa yli 17 % vuosittain. Kriitikoiden mukaan Kiinan on arveltu kuluttavan 2-3 kertaa enemmän sotilasmenoja virallisiin tilastoihin verrattuna. Koska Kiina varustautuu, sen naapurimaat varustautuvat myös.[10] Esimerkiksi Japani on huolestunut sen turvallisuudesta. [muokkaa] Energiapolitiikka
Yli 70 % Kiinan sähköstä tuotetaan kotimaisella hiilellä. Hiilen hinnannousu ja sähkön kasvava kysyntä on tehnyt ydinvoimasta tärkeän. Kiina aikoo ohittaa Ranskan maailman suurimpana ydinvoimamaana.[11] Lisäksi tavoite on lisätä uusiutuvia kuten vesivoimaa. Sijoitukset tuulivoimaa ennustetaan olevan 30 gigawattia vuoteen 2020 mennessä.[12] [muokkaa] Alueellinen hallinto
Kiina on jaettu 22 maakuntaan (省, pinyin: shěng), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. maakunnaksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Maakuntien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区). 
[muokkaa] Maantiede ja eläimistö
Kiina on maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan (yhteistä rajaa tosin vain 76 km), Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheään asuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur. Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsee Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Taklimakan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja. Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen. Kiinan eteläosat ovat subtrooppista metsäaluetta, jonne ei tule varsinaista talvea, mutta talvet ovat kuitenkin viileitä. Näissä metsissä sataa ympäri vuoden, mutta koska Etelä-Aasian monsuunit ylttävät tännekin, kesäisin sataa eniten. Subtrooppisia metsiä on jäljellä enää vähän, ja niissä kasvaa mm. ainavihantia tammilajeja, korallipuita, neidonhiuspuita, ja bambua. Lännempänä mm. sichuanin maakunnassa on vuoristoisempaa, ja vuoristoissa kasvillisuus vaihtelee alarinteiden subtrooppisesta ylärinteiden alpiiniseen. Pohjoisempana, pekingistä Kiinan pohjoisosiin asti ylttävällä lauhkealla lehtimetsävyöhykkeellä sataa vuoden ympäri tasaisesti, mutta monsuuni ei täällä enää vaikuta. Näissä metsissä Kasvaa tammia, hemlokkeja, pihtoja, vaahteroita, koivuja, punapuita, saarnia ja lehmuksia. Alusakasvillisuuden muodostavat alppiruusut, atsaleat ja bambut. Kiina on Eurooppalais/Siperialaisen ja Kaakkois-Aasialiaisen eläimistön ja kasvillisuuden kohtaamispaikka. Kiinassa elää hirviä ja ilveksiä, mutta myös apinoita ja alligaattoreita. Kiinassa elää 18 apinalajia, joista suurin osa lauhkealla vyöhykkeellä, mikä on melkein ainutlaatuista. Tunnetuimmat apinat ovat töpöhäntämakaki, lumiapina ja Pygathrix-suvun pystynenäapinat, joista monia on metsästetty armottomasti hienon turkin takia. Eräskin pystynenäapinalaji elää vuoristossa havumetsävyöhykkeellä kolmen tuhannen metrin korkeudessa. Kiinan ikonisimmat nisäkkäät ovat kultapanda ja isopanda, niitäkin tapaa enää lähinnä Länsi-Kiinan syrjäisessä vuoristossa. Vuoristojen syvissä laaksoissa on kehittynyt muutamia merkillisiä eläimiä, kuten maamyyräpäästäinen. Suuria kasvissyöjänisäkkäitä on vain vähän ja monet hirvieläimet ovat pienikokoisia, kuten kiinanmuntjakki, japaninpeura, myskihirvi ja lyyrysarvi. Hieman suurempia ovat serovi, härkägemssi, tupsuhirvi, sinilammas, goraali ja valkonaamahirvi. Tiibetin alueilla elää myös jakkeja. Kiinan uhanalaisimpia eläimiä ovat jokidelfiini, Kiinanalligaattori ja kiinantiikeri, jotka kaikki ovat välittömässä häviämisvaarassa erityisesti suurten jokien saastumisen takia. Myös leopardi ja puuleopardi ovat Kiinassa harvinaisia, mutteivät välittömässä vaarassa kuolla sukupuuttoon. Kiinassa elää myös villisikoja karhuja ja mustakarhuja. Tiikereiden, leopardien ja apinoiden kohtalona voi tulevaisuudessa olla suosiotaan länsimaissakin nostanut kiinalainen lääketiede, joka käyttää eläinten ruumiin osia erilaisiin vaivoihin, joille ei ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Kiinan hallinto on kuitenkin ryhtynyt toimiin uhanalaisten eläimien kieltämiseksi lääketeollisuuden ja kansanlääketieteen raaka-aineena. Linnusto on monipuolinen muiden eliöiden tapaan, etenkin fasaanilajien menestyessä. Kiinassa elää noin kolmasosa maailman fasaanilajeista eli tiettävästi 56 lajia. Sini-irenan huilumainen luritus on olennainen osa Kauko-Aasian metsiä. Kaijaset sensijaan viihtyvät vain subtrooppisilla seuduilla. Kurjetkin ovat Kiinassa hyvin edustettuina, mantsuriankurki, mustakaulakurki ja neitokurki ovat kaikki pääosin kiinassa tavattavia lajeja. Runsaaseen lintulajistoon kuuluu myös punavarpusia, vihertalitiasisia, pyrstötimaleja, minivettejä, tikkoja ja varislintuja. Vasilinnustokin on omalaatuinen, siihen kuuluu mm. mandariinikoskelo, amurinkoskelo ja amurinsorsa. Sammakko- ja matelijalajistokin on melko runsas. Matelijalajeja on yli 100 ja sammakkoeläimiä lähemmäs 50. Suurin sammakkoeläinlaji on 125 cm pituiseksi kasvava daavidinsalamanteri. Vuoristopuroissa elävä kiinankellosammakko kääntyy pelästyessään ylösalaisin, näyttäen punaisen mahansa. Matelijoita ovat reevenkilpikonnat, bluekrait-käärme, amurinrottakäärme ja punaselkärottakäärme. Myös mokkasiinikäärmeitä elää Kiinassa. Hyönteislajisto on myös runsaslajinen. Erikoisimpia perhosia ovat siaminvaeltavalehti, joka matkii tammenlehteä. Kiinassa elää myös silkkiperhosia, muurahaisia, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä. [muokkaa] Luonnonmullistukset, sääilmiöt ja uhkatSichuanin maanjäristys 2008 oli rajuin Kiinassa kolmeen vuosikymmeneen. Kiinan lumimyrskyt 2008 olivat pahimmat Kiinassa 50-vuoteen ja aiheutti 7,7 mrd. euron vahingot ja tappoi yli 80 ihmistä, 23 miljoonaa ihmistä oli väliaikaisesti ilman sähköä, 300 000 taloa sortui ja 8 % maatalousmaasta vahingoittui.[13] Vuosi 2006 oli lämpimin Kiinassa aikavälillä 1951-2006. Lämpötila on kohonnut 0,5-0,8 °C 100 vuodessa. Tulevaisuudessa sadepäivien määrä kasvaa Pohjois-Kiinassa, kun Etelä-Kiinassa sateiden runsaus kasvaa. Vuonna 2006 oli lämpöennätys, kuivuusennätys (Chongqing ja Sichuan) vakava kuivuus Pohjois-Kiinassa, taifuuni Saomai (Zhejiang), joka oli voimakkain vuodesta 1951, 330,000 tonnin pölylaskeuma yhdessä yössä (Beijing) ja vakavimmat metsäpalot vuodesta 1987. Ilmastonmuutos vähentää vesivaroja. Yangtze joen yläjuoksulla rankkasateet voivat tulevaisuudessa lisätä mutavyöryjä. Kiinan suurten jokien kuntoa pyritään parantamaan Euroopan unionin ja Maailmanpankin tuella.[14]) UNEPin mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa Kiinassa aavikoitumista ja biodiversiteetin vähenemistä, kuten koralliriutat ja mangrovet ja on uhka Kiinan taloudelle.[15] Ilmastonmuutos ja teollistuminen ovat nopeuttaneet Gobin ja Taklimakan aavikoiden laajenemista. Kiinan tavoite on pysäyttää aavikoituminen istuttamalla puita.[16] [muokkaa] Talous
1970-luvulla Kiina oli yksi maailman köyhimmistä maista: se oli köyhempi kuin useimmat Afrikan maat tai Intia. Kiinan talousuudistukset vuonna 1978 sallivat kapitalismin ensiksi viidessä kommunistisen puolueen tarkkailemassa koekaupungissa: Shenzhen, Zhuhai, Shantou, Xiamen, Hainan. Hyvien tuloksien myötä uudistuksia laajennettiin muualle Kiinaan. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla. Vaikka kaikkien tulot ja työllisyys kasvavat nopeasti, Kiinassa on suuret tuloerot ensimmäisenä kapitalismiin siirtyneiden rannikkokaupunkkien ja sisämaan asutuskeskuksen välillä. BKT kansalaista kohden on monikymmenkertaistunut ja vuonna 2006 se oli arviolta 8 000 USA:n dollaria. Suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan kokonaistuotanto on kasvanut keskimäärin noin kymmenen prosentin vuosivauhtia. Vaikka puolet kiinalaisista elää edelleen alle 2 dollarilla päivässä, Kiinassa on kasvava ja kansainvälisesti merkittävä keskiluokka. Palkat kasvavat kaupungeissa 13%-19% vuodessa.[17] Kiina toteuttaa tällä hetkellä suuria uudistuksia finanssijärjestelmässään, jota vaivaa viime vuosikymmeninä myönnetyt lainat epätehokkaille valtionyhtiöille. Teollisuus ja rakentaminen ovat noin 48% bruttokansantuotteesta. Kiinaan osuus maailman teollisuudesta on 8%. Teollisuusmarkkinat ovat maailman kolmanneksi suurin. 
Palveluiden osuus oli 40.3% bruttokansantuotteesta vuonna 2005. Kiinan maataloussektori ruokkii 20 prosenttia maailman väestöstä vain 8 prosentilla maailman viljeltävästä alasta. Kiinan maatalous on kollektivisoitua ja vie suuren osan työvoimasta kun esimerkiksi Yhdysvalloissa vain 2%. Kommunistinen puolue on hiljalleen taipumassa maaseutuväestön vaatimaan yksityistämiseen, jolloin pelloilla työskentelevät omistaisivat pääoman ja paikallispoliitikoiden mahdollisuus korruptioon vähenisi.[18] Kiina on yksi teen tärkeimmistä tuottajista heti Intian jälkeen. Kiinan kalasaalis on ylivoimaisesti maailman suurin. 
Kommunistinen puolue lupasi aikaisemmin kaikille virkamiesten valitseman turvatyöpaikan eli ns. "teräsriisikulhon". Seurauksena työmarkkinat olivat tuottamattomat. Teräsriisikulhosta ollaan luovuttu ja suuri osa ihmisistä etsii nykyään työt itse ja vaihtaa työpaikkoja. Vuonna 2003 49% työskenteli maataloudessa, metsätaloudessa ja kalastuksessa; 22% teollisuudessa ja rakentamisessa; 29% palvelusektorilla. Kiinassa ei ole kapitalistista oikeusjärjestelmää siinä määrin kuin kehittyneissä maissa, vaikka sellainen aiotaan kehittää Maailman kauppajärjestön vaatimusten mukaisesti. Oikeusjärjestelmä lopetettiin vuonna 1959 ja vuonna 1977 aloitettu uuden järjestelmän rakentaminen on ollut hidasta. Korruptio on edelleen yleistä kaikilla tasoilla ja vaikuttaa moniin asioihin. Esimerkiksi ympäristömääräyksien toimeenpaneminen on osoittanut hyvin vaikeaksi. Taloustieteilijät moittivat hallintoa valtavista ympäristöongelmista. EU:n kauppakamarin mukaan eurooppalaisfirmat valittavat Kiinassa tuotekopioinnista, paikallisten suosimisesta ja vaatimuksista yhteistoiminnasta kiinalaisfirmojen kanssa.[19] Korruptiota ja oikeusjärjestelmän puutetta pidetään yhtenä suurimmista taloudellisista ongelmista. Talvella 2007-2008 inflaatio oli 7%. Maailmanlaajuinen biopolttoaineiden tuotanto oli korottanut sianlihan hintaa ja Kiina harkitsi strategisten sianlihavarastojen käyttöä. Lisäksi Kiinassa on työvoimapula talousuudistuksen jälkeen koulutuksen hankkineista ihmisistä. Kiinan inflaatio on vaikuttanut osaltaan maailman inflaatioon.[20] Kiinan yli 100 ministeriötä ja virkamiehet jopa asevoimissa pyörittävät edelleen valtionyhtiöitä. Kiinassa on edelleen hintasäätelyä jollain aloilla ja esimerkiksi bensiinin hintaa tuetaan. [muokkaa] Tiede ja teknologiaKiinan miehitetty avaruuslento Shenzhou 5 laukaistiin lokakuun 15. vuonna 2003, mikä teki Kiinasta järjestyksessä kolmannen ihmisiä avaruuteen lähettäneen maan.[21] Kiina suunnittelee rakentavansa avaruusaseman lähitulevaisuudessa ja laskeutuvansa kuuhun ensi vuosikymmenellä.[22] Kiinan hallitus jatkaa merkittävää panostusta tutkimuksen ja kehitykseen. Se kannustaa kekseliäisyyteen sekä uudistaa finanssi- ja verojärjestelmää tukeakseen kasvua tulevaisuuden aloilla. Maassa on esimerkiksi syntynyt lupaavaa geeniteknologiaa viime vuosina. Kiina kehittää ohjelmisto-, mikropiiri- ja energiatoimintaansa, mukaan lukien uusiutuvat energianlähteet kuten vesi-, tuuli- ja aurinkovoima.[23] Vähentääkseen saastuttavia hiilivoimaloitaan Kiina on ollut pioneeri uudenlaisten ydinvoimaloiden kehittämisessä, jotka toimivat viileämmin ja turvallisemmin, ja mahdollistavat vetytalouden.[24] [muokkaa] Koulutus
Kiinan hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä luomaan koko väestön kattavan peruskoulujärjestelmän. Puuttuvan rahoituksen, opettajavajeen ja muiden ongelmien vuoksi tämä ei kuitenkaan ole mahdollista toistaiseksi. Kiinassa on kirjava joukko erilaisia korkeampaa koulutusta tarjoavia oppilaitoksia. Koulutusjärjestelmässä nähdään olevan monia ongelmia, mutta se kehittyy nopeasti ja Kiinassa on jo kansainvälisesti erittäin kilpailukykyisiä yksiköitä. Monet ulkomaalaiset yliopistot ovat viime vuosina aloittaneet yhteistyöprojekteja tai perustaneet yksiköitä Kiinassa. Monet vanhemmat haluavat panostaa suuren osan elannostaan lastensa koulutukseen ja yksityinen koulutus on suosittua. Esimerkiksi yksityiset kielikoulut, musiikkikoulut ja erilaiset harrasteet ovat suosittuja keskiluokan parissa, jolla on varaa niihin. Opiskelu ulkomailla on arvostettua. Hong Kongin peruskoulut ja korkeakoulut sijoittuivat PISA-vertailussa maailman huipulle. [muokkaa] Kulttuuri
Kiinan kansantasavallan johtajat pyrkivät uudistamaan kiinalaista kulttuuria kuten poistamalla seksismin ja konfutselaisen koulutuksen, mutta säilyttämällä konfutselaisen perheen ja valtion tottelun. Monien mielestä Kiinan kansantasavallan nykyinen kulttuuri on edellisen jatkumo ja toisten mielestä kommunistit tuhosivat Kiinan kulttuurin perustan erityisesti Kulttuurivallankumouksella, jolloin perinteinen kulttuuri pyrittiin tuhoamaan. Kiinalainen moraali ja kulttuuri, konfutselaisuus, kiinalainen taide ja kirjallisuus muokattiin sosialismin mukaiseksi. Jopa kirjoitusmerkit muutettiin uuteen muotoon, jota ei käytetä Taiwanissa, Hong Kongissa tai Macaussa. Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina. Varsinaisen kertomakirjallisuuden kehitys pääsi vauhtiin vasta 1300-luvulla. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta. Näistä koulutetun ihmisen tulee tuntea "viisi klassikkoa ja neljä kirjaa". Kalligrafia on kiinalaisille sivistyksen korkein mittari. Kertomakirjallisuuden neljä pääteosta ovat Xiyouji (西游记 Lännenmatkan kertomus), Honglou meng (紅樓夢 Punaisen huoneen uni), Shuihu-zhuan (水浒传 Joenvarren kertomus) ja Sanguo yanji (三國志演 Kolmen kuningaskunnan romanssi). Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta. Pop-musiikki oli kiellettyä talousuudistuksiin asti, joiden jälkeen pioneerit kuten Cui Jian alkoivat salakuljettaa länsimaista musiikkia ja kehittää omia kappaleita. Nykyään on lukemattomia pop-artisteja. Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera. Kiinalainen maalaustaide on niin ikään omaleimaista. Merkittävin juhlapäivä kiinalaisessa kalenterissa on kiinalainen uusivuosi, joka osuu gregoriaanisessa kalenterissa vuoden alkupuolelle. Kiinan urheilukulttuuri on yksi maailman vanhimmista. Monet historioitsijat uskovat jalkapallon olevan peräisin Kiinasta. Suosittuja lajeja ovat pöytätennis, sulkapallo, koripallo ja nykyään myös golf sekä kunto- ja taistelulajit kuten qigong ja taijiquan. Lautapelejä kuten shakkia, kiinalaista šakkia (xiangqi) ja piiritysšakkia (weiqi) pelataan yleisesti. Niistä järjestetään kilpailuja ja turnauksia. Weiqi on sivistyneistön peli. Xiangqi ja majiang puolestaan ovat tavallisen kansan suosiossa. Fyysisen hyvinvoinnin ylläpitoa pidetään tärkeänä. Aamuharjoitukset ovat yleisiä. Lapsille opetetaan jo koulussa itsehierontaa ja qigong-harjoituksia, joilla monet oppitunnit aloitetaan. Tapa jatkuu yliopistossa ja myöhemmin työelämässä. Vanhuksia näkee puistoissa tekemässä päivittäisiä qigong-harjoituksiaan. [muokkaa] Väestö
Kiinan väestö vanhenee nopeasti, mutta yhden lapsen politiikasta aiotaan eroon aikaisintaan 2018. Kiinan väestö tulee olemaan 2025 1.4 - 1.6 miljardia ihmistä. Väestönkasvusta ei ole varmoja tietoja, sillä tilastot eivät ole luotettavia. [muokkaa] Etniset ryhmät
Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido kaikkia vähemmistökansoja. [muokkaa] Uskonnot
Kulttuurivallankoumuoksen aikana uskontoja pidettiin porvarillisena kulttuurina. Punakaartilaiset ja heidän ratsioita pelänneet uskovaiset tuhosivat suurimman osan temppleistä, kirkoista, ja muusta uskonnollisesta perinnöstä. Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostavat uhkaaviksi nähdyt ja tiukasti kielletyt ryhmät kuten Falun Gong. Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi. Kiinalaisista suurin osa ei tunnusta virallisesti mitään uskontoa. Kuitenkin konfutselaisuuden, taolaisuuden ja buddhalaisuuden perinteet vaikuttavat monien elämään. Perinteistä aiemmin taikauskona kiellettyä esi-isiä kunnioittavaa qingmingjie- eli haudanlakaisujuhlaa vietettiin ensimmäisen kerran virallisena juhlapäivänä ja vapaapäivänä huhtikuussa 2008. Virallisten tietojen mukaan maassa on noin 100 miljoonaa uskovaista, eräiden arvioiden mukaan 300 miljoonaa. Näistä noin 200 miljoonaa olisi buddhalaisia, taolaisia tai palvoisi legendaarisia hahmoja kuten lohikäärmekuningasta tai hyvän onnen jumalaa. Buddhalaisuus theravada- ja tiibetinbuddhalaisuus ovat etnisten vähemmistöjen kannattamia. Perinteisesti islaminuskoisia kansoja, huita, kazakkeja ja uiguureja on Kiinassa noin 20 miljoonaa. Kristittyjä on mahdollisesti jopa 40 miljoonaa, virallisten lukujen mukaan 16 miljoonaa.[25] Toisen tutkimukseen maassa olisi 40 miljoonaa protestanttia ja 14 miljoonaa katolilaista. Vuonna 1949, kun ulkomaiset lähetyssaarnaajat karkotettiin maasta, siellä oli 700 000 kristittyä.[26] [muokkaa] Kielet
Kiinan de facto virallinen kieli on mandariinikiina. Kansan päivälehden [1] mukaan vuonna 2004 sitä puhui äidinkielenään 53 prosenttia Kiinan väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki koulutetut kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Kuitenkin vuonna 2004 vielä yli 40 prosenttia Kiinan väestöstä ei osannut lainkaan mandariinia. Klassinen ja moderni kiinan kieli ovat kaksi eri kieltä. Kiinassa on tusinoittain kieliä. Merkit voivat olla samoja, vaikka muutoin murteet voivat erota kuten Ruotsi ja Saksa. Useimmat ymmärtävät mandariinikiinaa, jota yksinomaan käytetään radiossa ja tv:ssä. Kaikki eivät puhu sitä. Vain Guăngzhōussa sallitaan ohjelmat paikalliskielellä. Kiinan puhekieli on verraten helppoa. Siihen ei sisälly sanojen taivutusta, aikamuotoja, yksikköä ja monikkoa, vahvoja verbejä ja akkusatiivia, datiivia jne. Sanajärjestys välittää merkityksen. Merkkikirjoitus sopii tähän kieleen. Äänialoja on neljä: ā, á, ă ja à. Laajin kiinan kielen sanakirja vuodelta 1718 sisältää 47 035 merkkiä. Virallinen lukutaito Kiinassa on 2000 merkkiä. Ne vastaavat 97-98 % normaalitekstistä, jossa kirjallisuuden ja lehtien luku on vielä vaikeaa. 4000 merkkiä vastaa jo 99,8 % tekstistä ja on sujuvaa. 5000 merkkiä vastaa täysin sujuvaa kieltä.[27] Han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, mutta muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100–120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet. Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
[muokkaa] Terveys80 % sairaanhoitoresursseista on kaupungeissa, vaikka 70 % väestöstä asuu maalla. Sairaalat saavat tulonsa lääkkeiden myynnistä. Siksi lääkärit myyvät mahdollisimman kalliita lääkkeitä. sairasvakuutuksen puutteen vuoksi vähävaraisilla ei ole varaa etsiä hoitoa. Järjestelmä tukee antibioottien ylitarjontaa, joka lisää resistenttikantojen riskiä. Tiedonvapauden puute hidastaa terveyskatastrofien torjuntaa. Tästä on esimerkkinä 1990-luvulla maaseudulla ollut AIDS-katastrofi, joka levisi verenmyynnin kautta. Verenluovutuskertoja lisättiin palauttamalla veren plasma luovuttajille. Plasma oli seos useamman luovuttajan verestä, mikä johti HIV-epidemiaan.[28] [muokkaa] Suurimmat kaupungit
Kiinassa on monia suurkaupunkeja, joista kolmen katsotaan kuuluvan maailman 55:een globaaliin kaupunkiin.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
