|
|
1998
Vuosi 1998 on normaali vuosi, joka alkaa torstaista.
- 3. kesäkuuta – Escheden junaturma: ICE-suurnopeusjunan pyörävauriosta johtuneessa onnettomuudessa sai 101 ihmistä surmansa.
- 5. heinäkuuta – Japani laukaisi Nozomi-luotaimen Marsiin liittyen Yhdysvaltain ja Venäjän ohella avaruusmahtien joukkoon. Sen oli tarkoitus saapua Marsiin lokakuussa 1999. Luotain menetti kuitenkin joulukuun radankorjauksessa liikaa polttoainetta ja sen matka kesti viisi vuotta. Luotain vaurioitui 21. huhtikuuta 2002 aurinkopurkauksessa ja yhteys siihen katkaistiin joulukuussa 2003.[4]
- 12. kesäkuuta – Mikkelissä riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi. Tämä kuului pitkään ukkosjaksoon.
- 14. kesäkuuta – Ison-Beltin silta avattiin liikenteelle.
- 24. kesäkuuta – Suomen yksi suurimmista juhannusfestivaaleista Rantarock järjestettiin ainoan kerran kahdella eri paikkakunnalla samanaikaisesti Hyvinkäällä ja Vaasassa.
Suonenjoen junaturma, jossa kukaan ei kuitenkaan kuollut.
- 1. syyskuuta – Presidentit Bill Clinton ja Boris Jeltsin aloittivat Venäjän talouskriisiä koskeneen huippukokouksen Moskovassa.
- 2. syyskuuta – Swissairin MD-11 putosi lähellä Peggy's Covea Nova Scotiassa matkalla New York Citystä Geneveen. Kaikki 229 koneessa ollutta ihmistä kuolivat.
- 2. syyskuuta – YK:n tuomioistuin tuomitsi Jean-Paul Akayesun, pienen ruandalaisen kaupungin entisen pormestarin, syylliseksi kansanmurhaan. Tuomio oli ensimmäinen joka langetettiin sitten vuoden 1948, jolloin kansanmurhat kieltävä laki tuli voimaan.
- 17. syyskuuta – Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi, ettei entinen valtiovarainministeri Arja Alho rikkonut ministerivastuulakia hyväksyessään pankinjohtaja Ulf Sundqvistille määrättyjen vahingonkorvausten kohtuullistamisen syksyllä 1995. Valiokunta arvosteli Alhon menettelyä kuitenkin kovin sanoin. Alho itse kuittasi valiokunnan lausunnon jälkiviisaudeksi.
- 29. syyskuuta – Yhdysvaltain kongressissa säädettiin "Irakin vapautuslaki", joka julisti Yhdysvaltain haluavan poistaa Saddam Hussein vallasta.
- 29. syyskuuta – Eduskunta moitti Arja Alhon toimintaa Sundqvist-jupakassa todeten, ettei hänen menettelynsä ollut ollut yleisen oikeustajun mukaista, mutta päätti olla asettamatta häntä syytteeseen valtakunnanoikeudessa. Saman päivän iltana Alho kertoi television Musta laatikko -ohjelmassa, että aloitteen Sundqvistin korvausten alentamisesta oli tehnyt pääministeri Paavo Lipponen. Sundqvist-kohu roihahti uudelleen.
[muokkaa] tuntematon päivämäärä
- 5. tammikuuta – Sonny Bono, yhdysvaltalainen laulaja, näyttelijä ja edustajainhuoneen jäsen
- 6. tammikuuta – Ilmari Turja, suomalainen kirjailija
- 16. tammikuuta – Matti Kuusi, suomalainen akateemikko
- 17. tammikuuta – Helvi Hämäläinen, suomalainen kirjailija
- 19. tammikuuta – Carl Perkins, yhdysvaltalainen muusikko
- 2. helmikuuta – Viljo Kajava, suomalainen runoilija
- 6. helmikuuta – Falco|Johann Hölzl ("Falco"), itävaltalainen laulaja
- 6. helmikuuta – Carl Wilson, yhdysvaltalainen kitaristi ("The Beach Boys")
- 8. helmikuuta – Halldór Laxness, vuoden 1955 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut islantilainen kirjailija
- 10. helmikuuta – Pertti Pakarinen, suomalainen lääkäri ja kirjailija
- 25. helmikuuta – Juhani Peltonen, suomalainen kirjailija
- 27. helmikuuta – George Hitchings, vuoden 1988 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut yhdysvaltalainen lääkäri
- 15. maaliskuuta – Benjamin Spock, lääkäri, kirjailija ja olympiakultamitalisti
- 21. maaliskuuta – Galina Ulanova, venäläinen balettitanssija
- 27. maaliskuuta – Ferry Porsche, saksalainen autotehtailija
- 29. maaliskuuta – Terho Itkonen, suomalainen kielentutkija
- 6. huhtikuuta – Tammy Wynette, yhdysvaltalainen country-muusikko
- 6. huhtikuuta – Johannes Koikkalainen, suomalainen poliitikko, kunnallisneuvos
- 12. huhtikuuta – Vappu Tuomioja, suomalainen kirjailija ja toimittaja
- 15. huhtikuuta – Pol Pot, Kamputsean diktaattori
- 19. huhtikuuta – Octavio Paz, vuoden 1990 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut meksikolainen kirjailija ja diplomaatti
- 20. huhtikuuta – Kaarina Helakisa, suomalainen kirjailija
- 21. huhtikuuta – Jean-Francois Lyotard, ranskalainen filosofi
- 23. huhtikuuta – Konstantin Karamanlis, kreikkalainen poliitikko
- 2. toukokuuta – Hideto Matsumoto, japanilainen muusikko
- 6. toukokuuta – Heikki O. Salonen, suomalainen pääjohtaja (Amer-yhtymä)
- 10. toukokuuta – Kauko Saarentaus, suomalainen toimittaja ja tietokilpailija
- 13. toukokuuta – Uolevi Raade, suomalainen teollisuusjohtaja ja vuorineuvos
- 14. toukokuuta – Frank Sinatra, yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä
- 14. toukokuuta – Jorma Reini, suomalainen ay-johtaja ja valtakunnansovittelija
- 23. toukokuuta – Kalevi Kahra, suomalainen näyttelijä ja teatterineuvos
- 24. toukokuuta – Olli Pohjola, suomalainen muusikko
- 29. toukokuuta – Barry Goldwater, yhdysvaltalainen poliitikko
- 1. kesäkuuta – Heimo Lampi, suomalainen kirjailija ja lakimies
- 11. kesäkuuta – Hammond Innes, englantilainen kirjailija
- 11. kesäkuuta – Catherine Cookson, englantilainen kirjailija
- 3. heinäkuuta – Leo Häppölä, suomalainen poliitikko, kunnallisneuvos
- 4. heinäkuuta – Pentti Sillantaus, suomalainen kansanedustaja, professori
- 23. heinäkuuta – Vladimir Dudintsev, venäläinen kirjailija
- 30. heinäkuuta – Aarne Ehojoki, suomalainen arkkitehti
- 3. elokuuta – Alfred Schnittke, venäjänsaksalainen säveltäjä
- 5. elokuuta – Todor Živkov, Bulgarian kommunistijohtaja 1954–1989
- 6. elokuuta – André Weil, ranskalais-yhdysvaltalainen matemaatikko ja filosofi
- 7. elokuuta – Victor Procopé, suomalainen poliitikko ja kunnallisneuvos
- 13. elokuuta – Julien Green, yhdysvaltalais-ranskalainen kirjailija
- 29. elokuuta – Erik Asmussen, tanskalainen arkkitehti
- 31. elokuuta – Pertti Reponen, suomalainen iskelmäsanoittaja, TV-käsikirjoittaja ja -tuottaja
- 6. syyskuuta – Akira Kurosawa, japanilainen elokuvaohjaaja
- 13. syyskuuta – George Wallace, yhdysvaltalainen poliitikko
- 15. syyskuuta – Viljo Heino, suomalainen juoksija
- 21. syyskuuta – Florence Griffith-Joyner, yhdysvaltalainen pikajuoksija
- 24. syyskuuta – K.J. Lång, suomalainen lakimies ja vankeinhoidon ylijohtaja
- 21. lokakuuta – Hillevi Lagerstam, suomalainen näyttelijä
- 25. lokakuuta – Kerttu Kauniskangas, suomalainen toimittaja ja kirjailija
- 8. marraskuuta – Jean Marais, ranskalainen elokuvanäyttelijä
- 15. marraskuuta – Nina Sailo, suomalainen kuvanveistäjä
- 24. marraskuuta – Jamppa Tuominen, suomalainen iskelmälaulaja
- 7. joulukuuta – Voitto Hellstén, suomalainen juoksija, kansanedustaja
- 11. joulukuuta – Anne Fried, itävaltalais-suomalainen kirjailija
- 22. joulukuuta – Erkki Laurila, suomalainen fyysikko ja akateemikko
[muokkaa] Valtioiden päämiehet
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- ↑ Toxic waste spill threatens Spanish national park CNN. Viitattu 05.01.2007.
- ↑ 1998: India explodes nuclear controversy BBC. Viitattu 05.01.2007.
- ↑ Habibie becomes president after Suharto resigns CNN. Viitattu 05.01.2007.
- ↑ Japanese Mars probe abandoned NewScientist.com. Viitattu 05.01.2007.
- ↑ 1998: US embassies in Africa bombed BBC. Viitattu 05.01.2007.
- ↑ http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9811/981101/9811010406.html
- ↑ Operation Desert Fox Globalsecurity. Viitattu 05.01.2007.
|